Heidi

Big Brother

Valikko

Tulokkaat kauhistelivat BB-talon seksiorgioita

Julkaistu:

Kaikki IS:n haastattelemat uudet Big Brother -talon asukkaat ovat sitä mieltä, että talon seksitouhut ovat menneet jo hieman liian pitkälle ja että asukkaat tappelevat nyt jatkuvasti keskenään.

- Talossa on ollut aika paljon riitoja. Ihmiset ovat niin temperamenttisia ja erilaisia, ja osa on niin nuoria, että he eivät osaa pitää tunteitaan kurissa, 23-vuotias Tuuli sanoo.

- Itse en pidä yhtään tuollaisesta selän takana puhumisesta, hän jatkaa.

Myös Anniina sanoo samaa.

- Asukkaiden kesken on nyt kauheasti kränää ja napinaa ja nupinaa. Kai siellä kaikilla menee vähän hermot.

Antti sen sijaan sanoo, ettei selän takana puhumista voi välttää.

- Ihmiset ovat aina erilaisia ja joskus tulee väkisinkin sanottua jotain toisten selän takana.

Etenkin talon seksitouhut ovat herättäneet uusissa asukkaissa tunteita.

- Talossa on ollut aika rajua touhua alusta saakkaa, kun siellä on ollut esittelyssä niin etu- ja takamuksetkin.

- Kyllä mää kotisohvalla vähän kauhistelin, että herran jumala, mitä touhua! Anniina sanoo.

Tuulin mielestä Harri , ja Anniinan mielestä Andreas ovat talon ainoat rauhallisemmat ja mukavimmat henkilöt.

Antti sanoo, että peli vaatii joskus senkin, että pitää itse laittaa muita paremmaksi.

- Pakko kai siellä on laittaa paremmaksi, jos se on pelin henki ja jos siellä aikoo pärjätä.

Jari-Matti pelkää, että heti taloon astuessa pitäisi tehdä jotain todella radikaalia, jotta ei lokeroidu tylsäksi tyypiksi.

- Se talon lähtölaukaus oli niin raju, että katsoin heti, että mihin tämä oikein on menossa. Että pitääkö siellä heti näyttää tissit ja pallit! Jari-Matti miettii.

  • Bigbrother
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  3. 3

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  4. 4

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  5. 5

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  6. 6

    MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

  7. 7

    Kyläneuvosto määräsi tytön raiskattavaksi ”kostoksi” vanhempien edessä Pakistanissa

  8. 8

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  9. 9

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  10. 10

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  2. 2

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  3. 3

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  4. 4

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  5. 5

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  6. 6

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  7. 7

    Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

  8. 8

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  9. 9

    Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

  10. 10

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  8. 8

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  9. 9

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  10. 10

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  3. 3

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  4. 4

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  5. 5

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  6. Näytä lisää