Akseli

Big Brother

Valikko

Vappu ja Janne jatkavat BB-juontajina

Vappu Pimiä jatkaa ensi syksynä käynnistyvän Big Brotherin talk show'n juontajana. Extran luotsaa niin ikään viime vuodelta tuttu Janne Kataja.

BB-pestin takia Kataja kieltäytyi Idols Extran juontamisesta.

- Molemmat ovat minulle rakkaita tehtäviä, mutta aikataulusyistä valitsin Big Brotherin, Kataja kertoo valinnastaan.

Kesällä Janne Kataja nähdään uudessa ohjelmassa, jota ei ole vielä julkaistu. Syksyksikin muhii uutta.

- Mutta niistä ei ole vielä julkaistavaa tietoa. Neuvottelut ovat käynnissä.

Vappu Pimiä keskittyy tällä hetkellä täysillä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan.

- En ole vielä hirveästi ajatellut Big Brotheria, mutta on mukava tietää, että edessä on taas superkiva syksy, neljännestä BB-kaudesta innostunut Pimiä iloitsee.

Neljännellä tuotantokaudella kilpailivat valitaan teemalla Kuka sinä oikeasti olet. Viime vuodelta tuttu casting-kiertue starttaa Helsingistä huhtikuussa ja ulottuu aina Rovaniemelle asti.

Tänä vuonna talossa tuijotetaan myös tähtiin, kun astrologia astuu taloon. Asujiksi pyrkijöiden on tiedettävä tarkka syntymäaika ja paikka, sillä heistä laaditaan astrologiset kartat.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  2. 2

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  3. 3

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  4. 4

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  5. 5

    Sisäministeriön ylijohtaja ihmettelee: Antoivatko poliitikot turhaa toivoa turvapaikanhakijoille?

  6. 6

    Nuorukainen yritti hurmata seuralaisensa – hyppäsi krokotiileja kuhisevaan jokeen

  7. 7

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  8. 8

    Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

  9. 9

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  10. 10

    ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  2. 2

    5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

  3. 3

    Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

  4. 4

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  8. 8

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  9. 9

    Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

  10. 10

    Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  9. 9

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  2. 2

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  3. 3

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  4. 4

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  5. 5

    Sisäministeriön ylijohtaja ihmettelee: Antoivatko poliitikot turhaa toivoa turvapaikanhakijoille?

  6. Näytä lisää