Petri, Pekka, Petra

Big Brother

Valikko

"Kummitus-Kadi" ihmetytti BB-talossa

Julkaistu:

Lauantain ja sunnuntain välinen yö sujui Big Brother -talossa levottomissa merkeissä.

Asukkailla oli vaikeuksia saada unta ja he yrittivät viihdyttää toisiaan eri keinoin. Kadi lasketteli vironkielisiä sanoja muiden huvitukseksi ja uneton poppoo yritti myös iltateen rentouttamana saada itseään höyhensaarille.

Unettoman yön ihmetyksen aiheita oli myös Kadin olemus. Niko, Suvi ja Sauli ihmettelivät neidon tavallista vaaleampaa kasvojen väriä.

- Kato nyt, kuinka valkoinen toi on. Ihan posliininukke! Suvi kajautti hämmästyneenä.

Niko ihmetteli samaa eikä yhtynyt Kadin mielipiteisiin, että myös Suvi on yhtä lailla kalpea.

- Et sä oo, Niko ilmoitti Suville.

- Mut miks sä oot? Hän osoitti sanansa Kadille.

- Sä oot pelottava, ihan kummituksen näköinen, Suvi ihmetteli.

Sunnuntain suorassa BB Talk Show´ssa asukkaat joutuvat kuitenkin tätä sananvaihtoa tiukemman paikan eteen, sillä heidän täytyy paljastaa kenelle antoivat tällä viikolla nimeämispisteitä ja miksi.

Häätöuhan alla ovat Jarkko ja Piia

Näitä luetaan!
  1. 1

    Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

  2. 2

    Sarjakuristaja vieraili ammattidominan luona – nainen varautui pippurisumutteella tajuttuaan, kuka asiakas oli

  3. 3

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  4. 4

    Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

  5. 5

    Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

  6. 6

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  7. 7

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  8. 8

    Koira selvisi 20 metrin hurjasta pudotuksesta kallionkielekkeelle Nuuksiossa – palomies-Jori suoritti monimutkaisen pelastusoperaation: ”Aikamoinen tuuri”

  9. 9

    Juhannuksena Helsingissä murhattu mies oli rauhanturvaveteraani – ”Siitä hän puhui mielellään”

  10. 10

    Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  3. 3

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  4. 4

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  5. 5

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  6. 6

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  7. 7

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  8. 8

    Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

  9. 9

    4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

  10. 10

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

  2. 2

    Sarjakuristaja vieraili ammattidominan luona – nainen varautui pippurisumutteella tajuttuaan, kuka asiakas oli

  3. 3

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  4. 4

    Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

  5. 5

    Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

  6. Näytä lisää