Mauri

Autot

Tiesitkö mitä Uudessakaupungissa valmistettavan GLC:n kirjaimet merkitsevät?

Julkaistu:

TUOTANTO
Suomessakin valmistettavaa Mercedes-Benz GLC:tä on nyt kaikkiaan valmistettu yli 1 000 000 kappaletta.
Mercedes-Benzin keskikokoista SUV-maasturia on valmistettu vuodesta 2008 lähtien. Aluksi nimi oli GLK. Vuodesta 2011 lähtien mallia valmisti myös kiinalainen BBAC Pekingissä. Vuonna 2015 Mercedes-Benzin Bremenin-tehdas Saksassa aloitti uuden GLC:n tuotannon, ja lokakuusta 2015 lähtien mallin valmistus käynnistyi myös Kiinan Pekingissä. Valmet Automotive aloitti GLC:n sopimusvalmistuksen tänä vuonna. Yhteensä GLK/GLC-malleja on valmistettu nyt yli miljoona kappaletta.

GLC:n nimelle on valmistajan mukaan looginen selitys: G-kirjain viittaa kaikkien Mercedes-maasturien kantaäitiin, G-sarjaan, L-kirjain merkitsee luksusta ja C osoittaa auton kokoluokan Mercedes-Benzin mallistossa.

Nykyinen GLC on tällä hetkellä kysytyin Mercedes-Benzin valmistama SUV-malli. GLC:n voimakas kysyntä maailmanlaajuisesti on vetänyt Mercedes-Benz-maasturien tänä vuonna 13,6 prosentin kasvuun, sillä vuoden aikana SUV-autoja on myyty jo yli 450 000 kappaletta. GLC:tä myytiin yksin vuoden alkupuoliskolla enemmän kuin puolen vuoden jaksolla koskaan aikaisemmin.

GLC on yksi Suomen viennin vetureista

Valmet Automotiven autotehdas Uudessakaupungissa on tullin tilastojen mukaan noussut Suomen viennin veturiksi. Autoviennin määrä ja arvo kasvavat edelleen, kun pienemmän Mercedes-Benz A-sarjan rinnalla ryhdyttiin keväällä valmistamaan suurempaa GLC-maasturia, mukaan lukien hybridi- ja AMG 43-mallit. Suomessa GLC onkin saanut kylkeensä ylpeän ”Made in Uusikaupunki” -mainoslauseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomessa on tänä vuonna rekisteröity elokuun puoliväliin mennessä 417 GLC:tä. Rekisteröinnit ovat kasvaneet 74 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Eniten kasvava GLC-markkina on Kiina, jossa auton muotoilu viehättää poikkeuksellisen nuorta asiakaskuntaa; kaksi kolmesta asiakkaasta on alle 40-vuotiaita. Mallin muut avainmarkkinat ovat Saksa, Iso-Britannia, Ranska ja Yhdysvallat, jossa lähes puolet auton ostajista on naisia.

Mercedes-Benz tarjoaa GLC:stä myös ladattavan plug-in-hybridimallin, ensimmäisen kerran tässä segmentissä. Tämä GLC 350 e 4Matic -malli tarjoaa alhaisen polttoaineen kulutustason (2,5–2,7 litraa/100 km, CO2-päästöt 59–64 g/km) yhdistyneenä hienostuneeseen suorituskykyiseen tunnelmaan. GLC 350e on tänä vuonna noussut Suomessa ladattavien hybridien rekisteröintien ykköseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi vaarallista vankikarkuria kateissa Satakunnassa – jos näet näitä miehiä, soita poliisille

    2. 2

      Helsingissä kadonnut intialainen löytyi merestä

    3. 3

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    4. 4

      Eduskunnan turvallisuus­johtaja: Kaksi miestä puukotti itseään Eduskunta­talon portailla

    5. 5

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    6. 6

      Uniikki esitteli uuden tyttöystävänsä – ensimmäinen yhteiskuva julki

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    9. 9

      Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -Marilta palaa käpy sulhas-Petrin käytökseen – kiitää pois paikalta: riidan syynä kebab

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    3. 3

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    4. 4

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    5. 5

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    6. 6

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    7. 7

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    8. 8

      Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

    9. 9

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    10. 10

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi vaarallista vankikarkuria kateissa Satakunnassa – jos näet näitä miehiä, soita poliisille

    2. 2

      Helsingissä kadonnut intialainen löytyi merestä

    3. 3

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    4. 4

      Eduskunnan turvallisuus­johtaja: Kaksi miestä puukotti itseään Eduskunta­talon portailla

    5. 5

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    6. Näytä lisää