Ilpo, Tuure

Autot

Valikko

Puolustusministeriö huolestui uudesta tieliikennelaista – pykälistä unohdettu sotilasosastot ja hinattavat aseet

tieliikennelaki
Muun muassa aseet ovat unohtuneet uudesta tieliikennelaista. Asia selviää liikenne- ja viestintäministeriön puolustusministeriöltä ja pääesikunnalta pyytämästä lausunnosta.
Puolustushallinnon mukaan tuoreesta tieliikennelakiluonnoksesta löytyy useita puolustustoimintaa haittaavia puutteita.

Ensimmäisenä näistä puolustusministeriö mainitsee lakiluonnoksen kohdan, jonka mukaan saattueen, valvotun lapsiryhmän tai järjestäytyneen kulkueen etenemistä ei saa keskeyttää tai muuten estää.

Säännös vastaa muuten pääpiirteittäin nykyisen tieliikennelain pykälää, mutta jostain syystä siitä on poistettu maininta sotilasosastosta.

Puolustushallinnon näkemyksen mukaan olisi kuitenkin edelleen tärkeää, että sotilasosasto mainittaisiin laissa nimenomaisesti sellaisena erityisenä järjestäytyneenä kulkueena, jonka etenemistä tienkäyttäjä ei saa keskeyttää tai estää.

Lisäksi puolustusvoimilla on käytössään hinattavia sotilaslaitteita, joiden suurin rakenteellinen nopeus on 60 kilometriä tunnissa. Näitä, eli tyypillisesti esimerkiksi aseita tai asejärjestelmän osia, olisi puolustushallinnon mukaan jatkossakin tarvittaessa pystyttävä hinaamaan myös moottori- ja moottoriliikennetiellä.

Uusi laki ei lausuntovaiheessa olevan luonnoksen perusteella ole ainakaan puolustusministeriön näkemyksen mukaan tällaista hinaustoimintaa kuitenkaan sallimassa.

Muutamien tulkinnanvaraisuuksien ja rikostorjuntaan liittyvien seikkojen lisäksi puolustusvoimat haluaa tieliikennelakiin myös poikkeuksen, jonka mukaan puolustusvoimien turvaamistehtävää suorittavalla turvamiehellä olisi oikeus poiketa liikennesäännöistä tehtävän sitä edellyttäessä.

Lisäksi puolustushallinto esittää, että sotilasajoneuvon määritelmä päivitetään vastaamaan nykytilannetta siten, että siihen lisätään maininta EU:n rauhanturvaamistoimintaan tarkoitetusta ajoneuvosta.

Ota kantaa

Pitääkö puolustusvoimille sallia tieliikennelakiin erilaisia poikkeuksia?

Pitää tietenkin 94% Ei pidä, samat säännöt kaikille 5% En osaa muodostaa mielipidettä asiasta 1%
Ääniä yhteensä 2252
  • Laki

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    3. 3

      Kerrostalohuoneisto tuhoutui täysin Vantaalla – peräti 80 asukasta joutuu evakkoon

    4. 4

      Pitkäaikainen pesäpallovaikuttaja Antti Alho on kuollut – sai sairauskohtauksen autoa ajaessaan

    5. 5

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    6. 6

      Kuka on tässä kuvassa? Poliisi pyytää henkilöä ilmoittautumaan

    7. 7

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    8. 8

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    9. 9

      Tällaista ei ole ennen nähty: Puhelimen lataus voi muuttua täysin

    10. 10

      Arkansasin teloitussarja sai jatkoa – uhrin perhe toteutti teloitettavan viimeisen toiveen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    5. 5

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    6. 6

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    7. 7

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    8. 8

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    9. 9

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    10. 10

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    3. 3

      Kerrostalohuoneisto tuhoutui täysin Vantaalla – peräti 80 asukasta joutuu evakkoon

    4. 4

      Pitkäaikainen pesäpallovaikuttaja Antti Alho on kuollut – sai sairauskohtauksen autoa ajaessaan

    5. 5

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    6. Näytä lisää