Alpo

Autot

Valikko

Autot

Näistä syistä auton alle kannattaa harkita jopa ihan uusia talvirenkaita – katso myös tarjouspyyntöihin perustuva vuoden 2016 keskihinta

talvirenkaat
Seuraavassa kolme turvallisuuteen perustuvaa yksityiskohtaa, joiden perusteella auton alle kannattaa harkita vähintäänkin hyväkuntoisia tai mahdollisesti jopa aivan uusia talvirenkaita.
1. Talvirenkaiden urasyvyyden tulee lain mukaan olla vähintään kolme (3) millimetriä renkaan pääurista mitattuna.

2. Nastojen määrä renkaiden välillä ei saa vaihdella yli 25 prosenttia.

3. Renkaan suositeltu käyttöikä on alle kuusi vuotta. Tässä ajassa kumiseos alkaa kovettua ja pito huononee, vaikka rengas näyttäisikin vielä hyvältä.

Hinta kiinnostaa aina

Mutta paljonko uudet talvirenkaat sitten maksavat?

Esimerkiksi autokorjaamoiden kilpailuttamiseen tarkoitetussa Autojerry-palvelussa kuluttajille annettujen talvirengastarjousten keskihinta on ollut vuoden 2016 aikana noin 420 euroa. Tällä hinnalla autoon on siis saanut neljä tuliterää talvikumia.

Halvimmillaan uudet talvirenkaat saa saman tilaston mukaan jopa alle 300 eurolla, mutta kalleimmat erikoismallit voivat maksaa yli tuhatkin euroa.

Talvirengaspakko alkaa tänäkin vuonna 1. joulukuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

    2. 2

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    3. 3

      Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

    4. 4

      Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

    5. 5

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    6. 6

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    7. 7

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    8. 8

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    9. 9

      Ruotsalaislehdeltä katkera reaktio Niskasen MM-kultaan – ”Nosti huijarin esiin heti voiton jälkeen”

    10. 10

      Äitinsä murhasta syytetty poika suuntasi veriteon jälkeen Hernesaareen – lähti ravintolasta ambulanssilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    2. 2

      Erikoishaastattelussa Pokka pitää -tähti Patricia Routledge: Tältä hän näyttää nyt – katso kuva!

    3. 3

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    4. 4

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    5. 5

      Antti Holma avoimena somessa: ”Poistettu syylä olikin syöpä”

    6. 6

      Vau, mikä kaunotar! Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa Janitan huikea muodonmuutos – katso kuvat!

    7. 7

      Onko lapsellasi lähiönimi? Vauva.fi:ssä leimahti polttava keskustelu inhokkinimistä

    8. 8

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    9. 9

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    10. 10

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

    2. 2

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    3. 3

      Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

    4. 4

      Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

    5. 5

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    6. Näytä lisää