Paula, Pauliina

Autot

Valikko

Autoala ei pidä sähköautotukea reiluna – AKL: Romutuspalkkio toimisi paremmin

Julkaistu:

Sähköautot
Autoalan Keskusliitto (AKL) ei kannata ajatusta maksaa tuhansien eurojen tukea vain sähköauton hankkiville.
AKL:n toimitusjohtajan Pekka Rissan mielestä tuen pitäisi olla ”teknologianeutraali”, eli tukea maksettaisiin kaikista vähäpäästöisistä autoista.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen esitti elokuussa, että valtio maksaisi sähköauton hankkiville 4 000 euron tuen vuoden 2018 alusta alkaen.

Rissan mielestä järkevämpää olisi kohdentaa tuki kaikkien vähäpäästöisen auton hankkiville. Sopivana rajana hän pitää 80 grammaa hiilidioksidia kilometriltä. Elokuussa uusien autojen hiilidioksidipäästöt olivat keskimäärin vajaat 120 grammaa kilometriltä.

Rissa uskoo, että romutuspalkkion palauttaminen toimisi suoria tukia paremmin. Vuonna 2015 toteutetun puolivuotisen romutuspalkkiokokeilun aikana auton ostajat saivat 1 500 euron palkkion, jos he romuttivat yli 10 vuoden ikäisen auton ja ostivat tilalle uuden auton, jonka päästöt olivat enintään 120 grammaa hiilidioksidia per kilometri.

Kokeilu onnistui erinomaisesti: Suomen autokannan keski-ikä laski, ja vähäpäästöisten autojen määrä nousi.

– Nyt päästörajaa voitaisiin laskea 100 grammaan kilometriltä ja nostaa palkkiota 2 500 euroon niille, jotka ostavat vielä tätäkin vähäpäästöisemmän auton, Rissa esittää.

Rissan mukaan 2 500 euron tuen rajana voisi olla 50 grammaa hiilidioksidia kilometriltä. Tähän yltävät vain sähkö- ja pistokehybdiriautot.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    4. 4

      Karmiva teoria 6-vuotiaan kolariuhrin mystisestä humalasta: alkoholia pistettiin ruiskulla ruumiiseen

    5. 5

      Kariutuneen jättidiilin seuraus: Ville Leinon tilille kilahtaa vuoteen 2020 asti miljoonakorvaus Buffalosta

    6. 6

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    7. 7

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    8. 8

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    9. 9

      Patrik Laine ja Mikael Granlund edustivat tyttöystäviensä kanssa – kaunottarista toisella avara dekoltee, toisen asu tyynyliinoista

    10. 10

      Eronnut Aku Hirviniemi Huomenta Suomessa: latasi Tinderin ja teki heti kiusallisen mokan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    2. 2

      Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

    3. 3

      SS: Varo tätä puhelua – Suomeen salaperäisiä soittoja +44-numerosta

    4. 4

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    5. 5

      Tammisaaren murhasta epäillään menestynyttä junioriurheilijaa – rikkoi urallaan SE:n ja pelasi Suomen maajoukkueessa

    6. 6

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    7. 7

      Nykäset pahoinpitelivät toisiaan – Matti puri sormesta, Pia löi nyrkeillä ja heitti kaljatölkillä: ”Paisuu välillä yli”

    8. 8

      Ruumisauton kuljettaja katseli vainajan rintoja – ”Oli kuulemma pakko nähdä”

    9. 9

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    10. 10

      Katso video: Näin lähelle F-16-hävittäjä lensi Venäjän puolustus­ministerin konetta – sitten väliin kiilasi venäläinen SU-27 ja näytti aseitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    4. 4

      Karmiva teoria 6-vuotiaan kolariuhrin mystisestä humalasta: alkoholia pistettiin ruiskulla ruumiiseen

    5. 5

      Kariutuneen jättidiilin seuraus: Ville Leinon tilille kilahtaa vuoteen 2020 asti miljoonakorvaus Buffalosta

    6. Näytä lisää