Manu, Manne, Immo

Autot

Valikko

Muistatko vielä Volvo C70:n? Malli täyttää jo mukavat 20 vuotta – valmistaja paljastaa nyt suunnitteluun liittyneitä erikoisia yksityiskohtia

autohistoria
Coupé-korinen C70 edusti uutta suuntaa Volvolle tärkeänä ajanjaksona. Projektia vei Volvon mukaan eteenpäin pienen ryhmän innostuneisuus ja rakkaus autoja kohtaan.
Kun Volvo C70 esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä 30. syyskuuta, 1996, siinä oli paljon muutakin uutta kuin sulavat korilinjat.

Se oli Volvon ensimmäinen ”aito” coupé sitten 1800-mallin, ja kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Volvo teki yhteistyötä TWR-yhtiön kanssa uuden auton parissa. Auto valmistettiin käyttämällä osittain uusia menetelmiä ruotsalaisen Uddevallan kaupungin uusitulla tehtaalla.

Volvo päätti 1990-luvun alussa laajentaa henkilöauto-ohjelmaansa coupé- ja avoautomallilla. Näitä kahta versiota kehitettäisiin rinnakkain, ja ne valmistettaisiin 850-mallin tekniselle perustalle.

Vuonna 1994 perustettiin pieni projektiryhmä, jonka johtoon nimettiin Håkan Abrahamsson. Volvolla oli rajallinen kokemus tällaisen auton kehittämisestä, ja kiirekin oli melkoinen. Niinpä se päätti ryhtyä yhteistyöhön brittiläisen TWR-yhtiön (Tom Walkinshaw Racing) kanssa, joka oli jo mukana Volvon kilpatiimissä BTCC-sarjassa.

– Tämä oli ehdottomasti hauskin autoprojekti, jossa olen saanut olla mukana, Håkan Abrahamsson sanoo tänä päivänä. Volvo halusi projektipäällikön, joka olisi hieman tavallista nuorempi (mieluummin alle 40-vuotias) auton esittelyn aikana.

Suunnittelijoiden perheet mukana projektissa

Tiimillä oli vuonna 1994 vain pari kuukautta aikaa laatia projektin ääriviivat. Se aloitti työn heti analysoimalla huolellisesti kilpailijoita. Projektiryhmän täytyi peruuttaa lomansa ja suunnata Etelä-Ranskaan vuokraamaan ja koeajamaan tärkeimpien kilpailijoiden coupé- ja avoautoja.

Koska tiimin jäsenten oli tarkoitus olla lomalla, he saivat ottaa perheensä mukaan, mikä osoittautui odottamattoman hyväksi ratkaisuksi. Perheenjäseniltä saatiin useita kommentteja, joita pelkät autosuunnittelijat eivät olisi osanneet ajatella kilpailijoita tutkiessaan. Tästä oli valtavasti hyötyä suunnittelutyön aikana, ja tiimi pohti usein kokemuksiaan perheiden kanssa.

Suuri osa suunnittelu- ja kehitystyöstä tapahtui TWR:n tiloissa lähellä Oxfordia Englannissa. Volvo oli vastuussa teknisestä perusrakenteesta ja päätti, millaisia ominaisuuksia autossa tulisi olla. TWR oli vastuussa suunnittelun ja tuotannon säätötyöstä.

Kehitystyöryhmä työskenteli valtavassa ladossa, jossa TWR:n karismaattinen omistaja Tom Walkinshaw säilytti autokokoelmaansa.

Projektiryhmälle annettiin epätavallisen vapaat kädet auton muotoilussa. Designjohtaja Peter Horbury halusi muuttaa yleistä käsitystä, jonka mukaan Volvot olivat kulmikkaita ja laatikkomaisia.

Laatikkomuodot eivät kelvanneet

Kun TWR:n Ian Callum esitteli ”liian volvomaisten” ehdotusten jälkeen luonnoksia coupésta, jossa oli huomattavasti kaarevampi kattolinja ja muotoillut kyljet, lopullinen päätös syntyi. Auton muotoilu pysyi lähes muuttumattomana tuotantoon asti.

Uudella autolla oli sama akseliväli kuin Volvo 850 -mallilla, ja se oli samanpituinen. Kokonaisuus kuitenkin vaikutti näppärämmältä. Alusta asti oli tiedossa, että autosta valmistettaisiin myös avomalli, joten kehitystyöryhmä varmisti, että muotoilu toimi sekä katon kanssa että ilman kattoa.

C70:n kehitysjakso oli lyhyt: se kesti vain 30 kuukautta ensimmäisistä luonnoksista ensimmäisten autojen tuotantoon. Yhteistyö TWR:n kanssa oli ratkaiseva tekijä tämän onnistumisessa. Tätä kautta myös projektin kustannukset olivat paremmin hallittavissa.

Volvon silloinen designjohtaja Peter Horbury oli selvästi innoissaan C70:n uudesta muotokielestä:

– Heitimme laatikon menemään, mutta pidimme sen sisällä olevan lelun, hän sanoi ensimmäisen lehdistötilaisuuden jälkeen, jossa hän ajoi keltaisen C70:n lavalle.

Auton keula muodosti selvän yhteyden Volvoon, mutta muu kori oli huomattavasti kurvikkaampi kuin yksikään tuote, jonka yhtiö oli pitkään aikaan julkaissut. C70 oli merkki uudesta muotoilusuunnasta, joka näkyi monissa tulevissa malleissa.

Runsaasti yksilöintimahdollisuuksia jo 20 vuotta sitten

Asiakkaan valinnan vapaus oli tärkeää C70:n kaltaisessa autossa. Tarjolla oli peräti 17 erilaista koriväriä – normaalivärejä, metallivärejä ja helmiäismetallivärejä. 40 erilaista sisustusyhdistelmää, monipuoliset materiaalit ja värit tarjosivat lähes loputtomasti vaihtoehtoja.

Oli erittäin tärkeää, että auton nopeus vastasi ulkoasua. C70 lanseerattiin viisisylinteristen turbomoottorien kera. Vahvin moottori (2,3 litraa ja 240 hv) oli yhteinen Volvo 850R:n kanssa.

Rauhallisempi versio (2,5 litraa ja 193 hv) julkaistiin samaan aikaan. Lisäksi tarjolla oli 2-litraisia versioita, jotka kehittivät tehoa 180 ja 225 hevosvoimaa. Ne oli suunnattu markkinoille, joilla sylinteritilavuus vaikutti verotukseen.

Vaikka C70 oli tunteisiin vetoava auto, jossa muotoilulla oli tärkeä rooli toimivuuden ohella, siinä oli runsaasti tilaa neljälle henkilölle ja heidän matkatavaroilleen. Ja koska auto oli Volvon kehittämä, turvallisuustaso oli korkea. Autossa oli SIPS-sivutörmäyssuojajärjestelmä, WHIPS -niskan retkahdussuoja, turvavöiden kiristimet ja sivuturvatyynyt.

Umpiversiosta avomalliin

Volvo perusti TWR:n kanssa Uddevallassa yhteisyrityksen nimeltä Autonova. Volvo oli toiminut Uddevallassa aikaisemminkin, mutta tuotanto oli päättynyt joitakin vuosia aikaisemmin. Nyt tehdas uusittiin, ja se varustettiin uuden mallin tuotantoa varten.

Tuotanto siirtyi perinteisestä kokoonpanolinja-ajattelusta toimintatapaan, jossa työryhmä seurasi kutakin autoa tuotannon eri vaiheissa, kunnes seuraava ryhmä tuli ohjaksiin. Uuden tehtaan kapasiteetti oli 20 000 autoa vuodessa.

Uutinen Volvo C70 -avomallista julkaistiin coupén lanseerauksen yhteydessä. C70 Cabriolet esiteltiin vuotta myöhemmin, ja se oli nykyajan ensimmäinen avo-Volvo.

Volvo oli monien vuosien ajan suhtautunut epäillen avoautoihin kolariturvallisuussyistä, mutta C70 Cabriolet julkaistiin monipuolisten turvallisuusominaisuuksien kera.

Autossa oli mm. ROPS-kierähtämissuojajärjestelmä ja takaistuimen takana kaksi turvakaarta, jotka laukesivat, jos auto kaatui. Tukevasti kiinnitetty tuulilasin kehys oli valmistettu erittäin vahvasta teräksestä.

Muotoilu kesti aikaa eikä muuttunut merkittävästi ensimmäisen sukupolven yhdeksän vuoden aikana.

Volvo C70 Coupé -mallia valmistettiin vuoteen 2002 asti, ja avomalli jatkoi elämäänsä vielä kolmen vuoden ajan vuoden 2005 huhtikuuhun asti. Siihen mennessä oli valmistettu yhteensä 76 809 C70-autoa, joista 27 014 oli coupé-versioita ja 49 795 avoautoja.

Pininfarinan valmistama toisen sukupolven C70-avomalli, jossa oli kolmiosainen sisään taitettava kovakatto, julkistettiin Pariisin autonäyttelyssä vuoden 2005 syyskuussa.
  • Volvo

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen ja Bottas taistelevat voitosta, Ricciardo pahoissa vaikeuksissa – IS seuraa Australian GP:tä

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

    4. 4

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    5. 5

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    6. 6

      Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

    7. 7

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    8. 8

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    9. 9

      Pyykkituvasta löytyneistä naisen alusvaatteista alkoi selkkaus – ”Suomalaiset ovat valittajakansaa”

    10. 10

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    3. 3

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    6. 6

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    7. 7

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    8. 8

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    9. 9

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    10. 10

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen ja Bottas taistelevat voitosta, Ricciardo pahoissa vaikeuksissa – IS seuraa Australian GP:tä

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

    4. 4

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    5. 5

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    6. Näytä lisää