Armas

Autot

Valikko

Liikennevirasto: Kehä I:n kaikki kaistat käytössä jouluun mennessä

RUUHKAT
Kehä I:n perusparannus Espoon rajalta Vihdintielle ja Hämeenlinnanväylän kohdalla on edennyt jo reippaasti yli puolivälin. Jouluun mennessä työmaa-alueella ovat käytössä kaikki ajokaistat molempiin kulkusuuntiin.
Uusia Kehän liikennettä haittaavia järjestelyjä tehdään seuraavan kerran vasta maaliskuussa, Liikennevirasto tiedottaa. Talven aikana tehdään pienempiä töitä lähinnä reuna-alueilla.

Vallikalliosta Vihdintielle tehdyt kolmannet kaistat ovat länteen päin lähes käyttökuntoiset ja itäsuuntaa työstetään parhaillaan. Meluaidat alkavat myös olla sillä kohdin valmiit. Vihdintien lännen suuntaan ylittävä silta on käyttökunnossa jouluun mennessä, samoin kuin Hämeenlinnanväylän ylittävä silta lännen suuntaan.

Uudet ja osin levennetyt pohjoiseen Hämeenlinnanväylälle menevät rampit valmistuvat marraskuussa. Kevyen liikenteen alikulut Hämeenlinnanväylän kohdalla valmistuvat puolestaan lokakuun aikana.

Ensi kesänä korjataan Vihdintien ja Hämeenlinnanväylän ylittävät itäsuunnan risteyssillat sekä rakennetaan uusi ylikulkusilta jalankulkijoille ja pyöräilijöille Vihdintien yli. Lisäksi tehdään vihertöitä.

”Liikenne puuroutuu vain ruuhkahuipuissa”

– Liikenne jumittuu lähinnä idänsuuntaan mentäessä kello 15–18. Toisaalta ylinopeuttakin alueella ajetaan. Kaikkiaan ruuhkaa on ollut arvioitua vähemmän. Puuroutumisen tuntua on lisännyt, että vasen kaista on ollut esimerkiksi Kannelmäen kohdalla länteen mennessä selvästi vajaakäytössä, kertoo Liikenneviraston projektipäällikkö Jarmo Nirhamo.
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    2. 2

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    3. 3

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    4. 4

      Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

    5. 5

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    6. 6

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    7. 7

      Lasku EU-erosta jopa 60 miljardia? Britannian brexit-prosessi käynnistyy

    8. 8

      ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

    9. 9

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    10. 10

      Kiina-asiantuntija ihmettelee Suomen alastomuutta vaativia saunapoliiseja: ”Jos paha sana kiirii...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    5. 5

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    8. 8

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    9. 9

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    10. 10

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    2. 2

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    3. 3

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    4. 4

      Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

    5. 5

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    6. Näytä lisää