Teijo

Autot

Valikko

Pariisin autonäyttely: Mercedeksen odotettu avolava tulossa?

Avolava
Mercedes-Benzin lähtöä avolavakilpaan on uumoiltu jo muutaman vuoden ajan.
Oli odotettavissa, että uutuus esiteltäisiin Pariisissa, mutta sinne se ei saapunut.

Mercedeksen uusi, joko GLT:ksi tai X-sarjaksi nimettävä avolavamallisto nähnee päivänvalon näinä päivinä Pariisin autonäyttelyssä. Mercedes hamuaa keskikokoisten pick-upien markkinoilta osuutta ainakin Volkswagenin Amarokilta, joka on onnistunut kiilaamaan aiemmin Kaukoidän merkkien hallitsemaa alaa.

Mercedeksen uusi pick-up edustaa konserniyhteistyötä. Yritys on nimittäin Renault’n kanssa naimisissa, sillä merkeiltä löytyy jo nyt valmiiksi yksi yhteistyöauto, Renault Kangoon kanssa lähes identtinen Mercedes-Benz Citan.

Myös uusi avolava tulee nojaamaan samaan yhteistyöhön. Renault nimittäin kuuluu samaan allianssiin Nissanin kanssa, ja tätä reittiä pitkin Mercedekselle on tarjolla iso, rungollinen avolava-auto. Aiemmin on huhuttu, että Mercedeksen avolava pohjautuisi isoon GLS-luokan katumaasturiin, mutta itsekantavana sen muovaaminen avolavaksi olisi kohtuuttoman vaikea ja hintava prosessi.

Nissan Navaraan perustuva Mercedeksen avolava tulee myyntiin todennäköisesti loppuvuodesta 2017. Moottorivaihtoehdoista ei halaistua sanaa ole vielä mainittu, mutta Volkswagenin esiteltyä faceliftatun Amarokin V6 TDI-koneella, voitaneen olettaa että Mercedeskin tulee panostamaan mallistossa isojen moottorien suuntaan.

Aiemmin on automaailmassa arvioitu, että avolava-Mersun moottorivalikoimasta löytyisi myös nelisylinterisiä versioita.

Pariisin autonäyttely avautuu yleisölle lauantaina 1. lokakuuta ja sulkeutuu 16. lokakuuta.

Uutisesta on korjattu tieto, että uusi avolavamalli olisi esillä Pariisissa. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    4. 4

      Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

    5. 5

      15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

    6. 6

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    7. 7

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    8. 8

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    9. 9

      Muistatko 80-luvun povipommi Sabrinan? 49-vuotias italialaiskaunotar on yhä häikäisevä ilmestys – fanit ylistävät: ”Mamma mia!”

    10. 10

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    5. 5

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    6. 6

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    7. 7

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    8. 8

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    9. 9

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    4. 4

      Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

    5. 5

      15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

    6. Näytä lisää