Kaapo, Gabriel

Autot

Valikko

IS testasi yli 40 euron hintaisen ”pysäköintikiekon” – katso kuvasarja, kattaa erikoisesti peräti kahden vuoden virhemaksut

kokeilimme
Kun viimeaikaiset suomalaiset normienpurkutalkoot ulottuivat viime vuoden joulukuun 1. päivästä alkaen koskemaan myös hyväksyttävän pysäköintikiekon määritelmää, huokaisi moni autoilija syvään helpotuksesta. Vihdoinkin turha nillitys parkkikiekon oikeasta väristä tai muodosta loppuisi.
Virallisesti liikenne- ja viestintäministeriön uudessa asetuksessa pysäköintikiekko määritellään laitteeksi, jolla ilmoitetaan pysäköinnin alkamisaika. Asetuksessa ei siis ole enää asetettu tarkkoja vaatimuksia kiekon koolle tai värille.

Aikaa osoittava laite voikin nykyisin olla paitsi perinteinen pysäköintikiekko, myös tekninen väline.

Tähän markkinarakoon istuvat hyvin uudenlaiset, elektroniset parkkikiekot. Niiden idea on toimia automaattisesti ja helpottaa parkkikiekon käyttöä. Laiteen kiihtyvyysanturin ansiosta se tietää, milloin auto ajon jälkeen pysäköidään, ja näytölle ilmestyy oikea pysäköintiaika. Saapumisajan näyttö asettuu aina automaattisesti seuraavaan lähimpään tasa- tai puolituntiin, niin kuin asetus vaatii.

Omistajan vastuulle jää vain oikean ajan ja päivämäärän asettaminen ennen asennusta

No, toimiiko? Testasimme Park Lite -parkkikiekon toimintaa käytännössä. Asennuksen jälkeen pysäköinti todellakin helpottui, kun kiekon asettamisesta ei enää tarvinnut huolehtia.

Kiinteästi autoon asennettu kiekko on myös aina tallessa. Näyttö on kunnollisen kokoinen, ja erottuu myös suorassa auringonpaisteessa.

Pimeässä parkkihallissa näkyvyys on heikoin, mutta pysäköinninvalvojat tiesivät, että heikosti näkyvän kellonajan saa tarvittaessa parhaiten esiin kännykameran kuvassa. Näkyvyyden takia pysäköintivirhemaksua ei siis tarvitse pelätä.

Kunhan asennus on tehty oikein, ei ongelmia pitäisi olla. Park Liten kello tietää myös kesä- ja normaaliaikoihin siirtymisistä, ja asettaa ajan aina oikeaksi. Laite toimii paristolla, joka on CR2450-tyyppinen nappiparisto. Paristo seuraa pakkauksen mukana, ja sen luvataan kestävän noin kaksi vuotta.

Huomattavaa on virhemaksuturva: Park Liten valmistaja korvaa kahden vuoden takuuaikana pysäköintivirhemaksut, jos virhemaksu on tullut Park Lite -laitteen toimintahäiriön vuoksi.

Noin 40 euron hankintahinta saattaa tuntua paljolta, mutta helppoutta hakevalle tai muuten huonomuistiselle Park Lite on harkitsemisen arvoinen ostos. Laitteen hinnan saa käytännössä takaisin jo yhdessä saamatta jääneessä pysäköintivirhemaksussa.

Ota kantaa

Oletko harkinnut elektronisen parkkiaikanäytön hankkimista?

Olen 33% En ole 62% Hankin sellaisen jo 5%
Ääniä yhteensä 15344

Tällainen on uusi parkkikiekkoasetus

Uudessa asetuksessa ei aseteta tarkkoja vaatimuksia esimerkiksi kiekon koolle tai värille, vaan keskeistä on, että pysäköinnin alkamisaika on selvästi luettavissa.

Laite voi jatkossa olla paitsi perinteinen pysäköintikiekko, mutta myös esimerkiksi tekninen väline.

Kiellettyjä puolestaan ovat paperiset tai pahviset laput, joihin pysäköinnin alkamisaika on kirjoitettu.

Pysäköintiajan alkaminen voidaan ilmoittaa myös sähköisesti etäluettavalla parkkikiekkopalvelulla tai -järjestelmällä. Ilmoitustavan käyttökelpoisuus täytyy olla vahvistettu kunnan alueella.

Uuden asetuksen mukaan pysäköinnin alkamisajaksi voidaan merkitä myös täsmälleen se kellonaika, jona ajoneuvo pysäköidään. Riippumatta merkitsemistavasta, pysäköintiaika lasketaan kuitenkin edelleen alkavaksi seuraavasta puoli- tai tasatunnista.

Pysäköintikiekko on edelleen sijoitettava näkyvälle paikalle ajoneuvon tuulilasin sisäpuolelle niin, että pysäköinnin alkamisaika on ulkopuolelta selvästi luettavissa.

Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    3. 3

      Onko tässä Pohjois-Korean kylmähermoisin upseeri? Hyppäsi ohjuskoetta juhlineen Kim Jong-unin reppuselkään

    4. 4

      Pelicansin avainpelaaja sivussa – poskiluu murtui karmivassa tilanteessa

    5. 5

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    6. 6

      Katso video! Toista lastaan odottava prinsessa Sofia edusti häikäisevän upeana tulenpunaisessa iltapuvussa

    7. 7

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    8. 8

      Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    7. 7

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    8. 8

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    9. 9

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    10. 10

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    3. 3

      Onko tässä Pohjois-Korean kylmähermoisin upseeri? Hyppäsi ohjuskoetta juhlineen Kim Jong-unin reppuselkään

    4. 4

      Pelicansin avainpelaaja sivussa – poskiluu murtui karmivassa tilanteessa

    5. 5

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    6. Näytä lisää