Ilpo, Tuure

Autot

Valikko

Lahdessa paljastetaan tulevaisuuden matkailuvaunu

Millaista matkailuvaunua vedetään tulevaisuudessa auton perässä. Se selviää perjantaina alkavassa tapahtumassa.
Opiskelijat ovat ideoineet etenkin nuorille soveltuvan matkailuvaunun. Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin ajoneuvomuotoilun opiskelijat esittelevät konseptinsa Suomen suurimmilla matkailuajoneuvoalan messuilla Lahdessa tulevana viikonloppuna.

Caravan-messuilla esiteltävä designkonsepti Groovy sai alkunsa matkailuvaunuvalmistaja Hobby/Fendtin edustajan Tom Sågbomin aloitteesta. Tavoitteena on saada ihmiset suhtautumaan matkailuajoneuvoihin ja matkailuajoneuvoharrastukseen uudella tavalla.

Ajatuksena on herätellä erityisesti nuorta sukupolvea ja ja osoittaa, ettei vaunujen tarvitse aina näyttää samankaltaisilta. Projektilla halutaan tutkia, millainen matkailuvaunu herättäisi erityisesti nuoren sukupolven kiinnostuksen, mikä soveltuisi tämän päivän nuoren elämään ja harrastuksiin.

Konseptin toteutuksessa hyödynnettiin innovatiivista muotoilua ja teknologiaa huomioiden kuitenkin käytettävyys sekä tuotantoon soveltuvuus. Caravan-messuilla ensimmäistä kertaa esiteltävästä kehitystyöstä uuden ajan vaunu, jonka suunnittelussa on huomioitu muun muassa riittävä keveys – vaikkapa sähköauton vedettäväksi.
  • Matkailu
  • Autoilu

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    2. 2

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    3. 3

      Teleoperaattorit keksivät uuden tavan myydä kalliita puhelimia suomalaisille

    4. 4

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    5. 5

      Marita Taavitsainen ja aviomies Tomi Natri ottivat suhteessaan aikalisän – avautuvat nyt eron taustoista

    6. 6

      Sekava tilanne aamuyöllä Jätkäsaaressa: Kovassa tuiskeessa ollut ryhtyi hengenpelastajaksi

    7. 7

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    8. 8

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    9. 9

      Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

    10. 10

      Anna Perhon viimeinen radiolähetys perjantaina – katso Dynastian lähetys livenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    6. 6

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    7. 7

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    10. 10

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    2. 2

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    3. 3

      Teleoperaattorit keksivät uuden tavan myydä kalliita puhelimia suomalaisille

    4. 4

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    5. 5

      Marita Taavitsainen ja aviomies Tomi Natri ottivat suhteessaan aikalisän – avautuvat nyt eron taustoista

    6. Näytä lisää