Tuukka, Touko

Autot

Valikko

Opelin uusi palvelu vaikuttaa vallan mainiolta, mutta...

Julkaistu:

PAlvelu
Muillakin merkeillä on ollut tarjolla jo jonkin aikaa laajennettuja liikkuvuuspalveluja, mutta lyhyen tutustumisen perusteella GM:n käyttämä OnStar liikkuu omalla tasollaan.
Autoihin asennettava tieto- ja viestintäteknologia altistaa ne myös vaaroille. Hakkerin rakentamalla laitteella on pystytty tunkeutumaan OnStar-järjestelmäänkin. Haavoittuvaisuuksia etsitään kaiken aikaa. Samassa tahdissa korjataan turva-aukkoja.

Autojen tietoteknisten ominaisuuksien myötä aina joku kysyy yksityisyyden perään. Muistiin voi jäädä jopa turvavyön esikiristimen toiminta. Navigaattoriin kirjatut kohdetiedot voivat olla jollekin hyödyllistä tietoa.

Mihin tiedot tallentuvat? Kuka niitä pääsee tutkimaan?

Tietävätkö autonvalmistajat, huoltoliikkeet ja OnStarin kaltaiset palveluntuottajat autoilijasta jo liikaa?

Kysymykset on intimiteetin kannalta luonnollisesti relevantteja.

Ehkä tavallisen asiakkaan kannalta ongelmallisempaa on silti se, että aina palvelut eivät toimi kuten niiden pitäisi.

Autoillessa ei ole useinkaan aikaa, eikä myöskään turvallisuuden kannalta järkeä näprätä liikaa kojetaulun nappuloita ja kosketusnäyttöjä. Siksi toimivuus on ensisijaista.

IS kokeili aiemmin viikolla yhdessä Kauppalehden toimittajan kanssa OnStarin palvelua.

Tarkoituksena oli saada etäopastusta vantaalaiseen katuosoitteeseen. Auton kaiuttimista toistui nauhoitettu tiedote. Tiedättehän sen tunteen, kun soitatte teleoperaattorin palvelunumeroon.

Auto ehti omin avuin oikeaan osoitteeseen ennen kuin puhelimeen vastattiin Lontoon pohjoispuolella Lutonissa.

Ehkä kyseessä oli se kuuluisa demoefekti.
  • Opel

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

    3. 3

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    4. 4

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    5. 5

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    6. 6

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    7. 7

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    8. 8

      Bachelor-Tuomas särki valittunsa sydämen – poikamiehen valitseman Ninjan itkuinen tilitys: ”Kyllä mä rakastan vielä Tuomasta”

    9. 9

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    10. 10

      Syvästi järkyttynyt Ariana Grande lensi takaisin kotiin Floridaan – miten käy kiertueelle?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

    3. 3

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    4. 4

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    5. 5

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    6. Näytä lisää