Pasi

Autot

Valikko

Eurooppalainen tutkimus arvostaa suomalaisfirman Uberin rinnalle

Julkaistu:

Arvio
Suomalainen startup Tuup Oy on nimetty yhdeksi lupaavimmista Euroopan liikennemarkkinoilla.
Saksalainen Green Business Development GmbH on julkistanut kahdeksassa Euroopan maassa tehdyn European New Mobility 2016 -tutkimuksen, johon osallistui yli 200 riippumatonta asiantuntijaa yhdeksältä liikenteeseen liittyvältä sektorilta.

Asiantuntijat nimesivät suomalaisyritys Tuupin yhdeksi kolmesta lupaavimmasta startupista Euroopan liikennemarkkinoilla. Kärkikolmikossa ovat myös yhdysvaltalainen Uber ja ranskalainen Bla Bla Car.

– Onhan se hurjaa, että meidät rinnastetaan Uberiin, jonka rahoitus on moninkertainen koko Suomen kasvuyritysrahoitukseen verrattuna, Tuupin toimitusjohtajaksi kesällä Onnibussilta siirtynyt Pekka Möttö sanoo.

Tuupin idea tuoda eri liikkumispalvelut yhteen helppokäyttöiseen sovellukseen on tulevaisuuden ratkaisu arkipäivän liikkumiseen, Möttö kuvailee.

Möttö uskoo, että Tuupin saaman huomion taustalla on laajempi suomalainen älyliikennekenttä.

– Suomessa on tehty uraauurtavaa työtä tulevaisuuden älykkään liikenteen ratkaisujen kehittämisessä. Täältä on myös lähtöisin liikkumisen palvelufilosofia MaaS, joka tarkoittaa siirtymistä oman auton omistamisesta liikkumispalveluiden käyttöön.

– Meidän sijoittumisemme kansainvälisessä vertailussa jättiläisten rinnalle kuvastaa sitä ainutlaatuista tilaisuutta, joka Suomella tällä hetkellä on, kun maailman liikkumismarkkinoita jaetaan uusiksi. Kansainvälinen huomio kohdistuu Suomeen, koska meidän osaamiseemme luotetaan, eikä Suomella ole varaa jättää tätä tilaisuutta käyttämättä, Möttö painottaa.

Möttö peräänkuuluttaa rivakkaa otetta poliittiseen päätöksentekoon.

– Julkisia varoja ei nyt saisi käyttää yhteenkään liikenteen tulevaisuus -aiheiseen seminaariin, työryhmäraporttiin tai selvitykseen, ennen kuin suomalaisen liikenteen tietojärjestelmät saadaan sellaiseen kuntoon, että oikeasti päästään kehittämään asiakkaan tarpeita vastaavia palveluita eri liikennemuotojen yhdistämiseksi. Tulevaisuuden globaali liikennemarkkinajuna on jo liikkeellä, eikä se odota viivyttelijöitä!
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies heräsi krapula-aamuun ja avasi puhelimensa – poliisit muikistelivat selfiessä sängyn päädyssä

    2. 2

      Sotkamolaisen Katin jälkikasvu hämmästeli tätä videota: urospeura kikkaili perheen poikien pallolla

    3. 3

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    4. 4

      Karmeat viestit Facebookissa saivat Karita Mattilan pelkäämään – "Olin melkein sokissa"

    5. 5

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    6. 6

      Häämatkalla oleva Pippa Middleton väläytti uskomattoman timmiä vartaloaan – ilakoi tuoreen aviomiehensä kanssa vesileikeissä

    7. 7

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    8. 8

      Kesän kauneimmat kengät ovat tässä – muita et edes tarvitse

    9. 9

      Italialaislehti pysyy tiukkana Kimi Räikköselle: ”Vettel oli yksinkertaisesti nopeampi”

    10. 10

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    4. 4

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    8. 8

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    9. 9

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    10. 10

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies heräsi krapula-aamuun ja avasi puhelimensa – poliisit muikistelivat selfiessä sängyn päädyssä

    2. 2

      Sotkamolaisen Katin jälkikasvu hämmästeli tätä videota: urospeura kikkaili perheen poikien pallolla

    3. 3

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    4. 4

      Karmeat viestit Facebookissa saivat Karita Mattilan pelkäämään – "Olin melkein sokissa"

    5. 5

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    6. Näytä lisää