Tiina, Kirsi, Krista

Autot

Valikko

Olli, 44, joutui härskin moottoripyörävarkauden uhriksi Vantaalla – poliisi: ”Vanha tuttu niksi”

Julkaistu:

Rikos
Järvenpääläismiestä harmittaa nyt, että hän oli niin sinisilmäinen. Poliisi vahvistaa tutkivansa kyseistä rikosta.
Moottoripyöränsä varkaalle menettäneen miehen kertomus leviää kovaa vauhtia sosiaalisessa mediassa.

Järvenpääläinen Olli, 44, kertoo IS:lle, että oli laittanut moottoripyöränsä myyntiin, kun ”Toniksi” itsensä esitellyt mies soitti ja kertoi olevansa kiinnostunut pyörästä. Jo tuolloin Ollin epäilykset heräsivät, sillä puhelinnumerosta näki, että ostaja soitti prepaid-liittymästä.

Miehet tapasivat toisensa torstaina Malminniityntiellä Vantaalla ja ennen ostoa myyjä vielä otti ostajasta kuvan. Kävi kuitenkin niin, että koeajolle lähtenyt mies ei koskaan tullut takaisin, eikä hänen puhelimeensa saanut enää yhteyttä. 20 minuuttia myöhemmin Olli soitti hätänumeroon ja pyysi ystäväänsä hakemaan hänet.

Poliisi vahvistaa Ilta-Sanomille tutkivansa edellä kuvatun kaltaista rikosta.

– Emme ole vielä tavoittaneet epäiltyä emmekä pyörää, rikoskomisario Timo Pirinen sanoo.

Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä MTV.

Rikoskomisarion mukaan moottoripyöriä varastetaan pääkaupunkiseudulla tasaiseen tahtiin. Myös rikoksen tekotapa on poliisille entuudestaan tuttu.

– Ei ole harvinaista, että moottoripyörä varastetaan niin, että otetaan se koeajolle ja sitten ajoa jatketaan luvatta. Se on vanha tuttu niksi, mutta ikäväähän se on, kun se omalle kohdalle sattuu, Pirinen toteaa.

Poliisi neuvoo myyjiä ottamaan koeajan henkilötiedot ylös, tarkistamaan ajokortin ja pyytää vaikka rahat taskuun pantiksi.

– Netistä löytyy monenmoisia ohjeita tällaisilta petoksilta välttymiseksi. Jos netistä tällaisia ohjeita löytyy, niin ilmeisesti tähän ongelmaan ollaan moottoripyöräpiireissä törmätty.

Ollikin pyysi ostajaa näyttämään henkilöllisyystodistusta, mutta hän selitti saavansa pikapassin vasta seuraavana päivänä. Kun Olli kysyi ajokorttia, vastaus oli sama.

– Nyt jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt pyytää panttisumma tilille. Mutta näin sinisilmäisyydestä rangaistaan. Olen aina luottanut vähän liikaa ihmisiin.

Ota kantaa

Oletko joutunut ajoneuvovarkauden uhriksi?

Olen 16% En ole 84%
Ääniä yhteensä 17939
  • Moottoripyörä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan Sveitsin epäillystä moottorisahahyökkääjästä

    7. 7

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    8. 8

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    9. 9

      Yllättävä F1-väite Valtteri Bottaksen tilanteesta – Vettel jatkosopimuksen tiellä!

    10. 10

      Nainen kärsi ummetusvaivoista koko ikänsä – sai lopulta yllättävän diagnoosin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    6. Näytä lisää