Armas

Autot

Valikko

Poliisi tehovalvoi koulujen lähistöllä: Tuloksena tuhansia kiinni jääneitä ja jopa etsintäkuulutettuja – tästä kaikesta kansalaiset narahtivat

lopputulos
Koulujen alkaessa poliisi valvoi tehostetusti koululaisten liikenneturvallisuutta erityisesti suojateillä ja koulujen lähistöillä 8.8. - 17.8.2016.
Suojateiden lisäksi poliisi valvoi muutoinkin kevyen liikenteen käyttäytymistä, kaikkien tienkäyttäjäryhmien liikennevalojen noudattamista ja turvalaitteiden käyttöä sekä tekijöitä, jotka aiheuttavat tarkkaamattomuutta liikenteessä. Valvonnalla poliisi oli tukemassa myös Liikenneturvan Sinä teet suojatien -kampanjaa.

Valvonnassa todettiin turvalaiterikkomuksia yhteensä 781 kappaletta, joista 20:ssa oli kyse lapsesta. Suojatierikkeistä annettiin rikesakko tai rangaistusvaatimusseuraamus (sakko) kaikkiaan 153 tapauksessa, joista valtaosa (70) koski esteettömän kulun antamatta jättämistä suojatiellä olevalle tai sille astuvalle.

Määrää voidaan Poliisihallituksen poliisitarkastaja Kari Onnisen mukaan pitää huolestuttavana, koska koulujen alkamiseen liittyi voimakas ennakkotiedottaminen.

– Ja suojateiden tulisi olla nimensä mukaan turvallisia paikkoja tien ylittämiseen, Onninen korostaa.

Huolestuttavinta olivat Kari Onnisen mukaan kuitenkin 674 tarkkaamattomuuteen liittyvää rikettä, joista 523 matkapuhelimen ajon aikaista käyttöä sekä 1 904 kappaletta kirjalliseen seuraamukseen johtanutta ylinopeutta.

Tarkkaamattomuus liittyi tälläkin kertaa erityisesti kännykkärikkeisiin, mutta tarvittaessa puututtiin kaikkiin havainnointikykyä heikentäviin tekijöihin. Tutkijalautakuntien raporttien mukaan matkapuhelimen käyttö on taustariski keskimäärin kolmessa kuolonkolarissa joka vuosi.

Lisäksi valvonnassa paljastui muun muassa kymmeniä rattijuopumuksia, törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia, ajo-oikeudettomia kuljettajia sekä etsintäkuulutettuja.

Valtakunnallisen valvontajakson päättymisestä huolimatta poliisi jatkaa edelleen alueellisesti koulujen läheisyyteen kohdennettua liikennevalvontaa.

Ota kantaa

Hiljennätkö koskaan nopeuttasi koulujen ja päiväkotien läheisyydessä?

Kyllä 84% En 16%
Ääniä yhteensä 953
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lewis Hamilton kunnioitti syksyllä kuollutta Aki Hintsaa upealla tavalla – tässä on ”pikku-Aki”

    2. 2

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    3. 3

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    4. 4

      Video: Naamioitunut joukko ilmestyi Sipilän vaalitilaisuuteen

    5. 5

      5300 €/kk kouraan – miksi ei kiinnosta?

    6. 6

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    7. 7

      Miksi vatsa turpoaa? Sisätautilääkäri kertoo, milloin vatsakipuisen pitää mennä lääkäriin

    8. 8

      Suomessa tehty jo 600 kansalais­aloitetta, yksi hyväksytty – ”Ihmiset näyttävät, että he ovat tympääntyneitä”

    9. 9

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    10. 10

      Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    4. 4

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    5. 5

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    10. 10

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lewis Hamilton kunnioitti syksyllä kuollutta Aki Hintsaa upealla tavalla – tässä on ”pikku-Aki”

    2. 2

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    3. 3

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    4. 4

      Video: Naamioitunut joukko ilmestyi Sipilän vaalitilaisuuteen

    5. 5

      5300 €/kk kouraan – miksi ei kiinnosta?

    6. Näytä lisää