Juha, Janne, Jani

Autot

Valikko

Lehti: Ajoneuvoveron maksamisessa piilee paha ansa – kansalainen maksoi Trafin lähettämän laskun, sai silti poliisilta peräti 300 euron sakot

Julkaistu:

ajoneuvovero
Poliisipartio pysäytti mikkeliläisen yrittäjän toukokuun alussa ja kirjoitti hänelle rästissä olevasta ajoneuvoverosta reilun 300 euron sakot, kertoo paikallislehti Erikoissanomat.
Erikoiseksi tapauksen tekee se, että yrittäjä oli todistettavasti maksanut ajoneuvoverolaskunsa vain muutama viikkoa aiemmin.

Kun asiaa selviteltiin tarkemmin, kävi ilmi, että yrittäjä oli maksanut veron kolme päivää myöhässä. Tässä yhteydessä häneltä oli jäännyt lisäämättä summaan kolmen euron viivästymismaksu.

Sakko annettiinkin Erikoissanomien mukaan siksi, että ajoneuvoveroon lisätään heti eräpäivän jälkeen viivästyskorko. Näin ollen sakko oli teknisesti perusteltu, vaikkakin maalaisjärjellä ajatellen rikokseen tai rikkomukseen nähden suuri.

– Ajoneuvovero on suoritettava kokonaisuudessaan tai ajoneuvo on käyttökiellossa maksamattoman veron vuoksi, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin verotusyksikön yksikönpäällikkö Tuovi Tervasmäki toteaa lehdelle.

– Maksutietojen oikeellisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota ja jos ajoneuvovero on erääntynyt, tulee siihen aina lisätä viivästyskorko, Tervasmäki jatkaa.

Kolmen euron viivästyskorkoprosentti nousee sakko mukaan laskettuna pilviä hipovaksi. Poliisi ei puolestaan näe omasta tietokannastaan puuttuuko maksusta yksi euro vai sata euroa. Ainoa ratkaisu asiaan on, että täytyy muistaa lisätä omatoimisesti viivästyskulut laskun loppuun, jos eräpäivä on jo mennyt. Tai sitten täytyy olla tekemättä näppäilyvirhettä. Eikö asian voisi hoitaa järkevämminkin, Erikoissanomat kysyy juttunsa lopuksi.

Ota kantaa

Oletko iloinen veronmaksaja?

Pääsääntöisesti kyllä 24% Pääsääntöisesti en 76%
Ääniä yhteensä 42936
  • autoverotus

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    4. 4

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    5. 5

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    6. 6

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    7. 7

      Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

    8. 8

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    9. 9

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    10. 10

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    8. 8

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    9. 9

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    10. 10

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    4. 4

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    5. 5

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    6. Näytä lisää