Juha, Janne, Jani

Autot

Valikko

Poliisi valvoo tehostetusti tienkäyttäjiä Itä-Suomessa

Julkaistu:

Liikennevalvonta
Ensimmäisen valvontaiskun aikana ”viisari värähti” parikymmentä kertaa.
Itä-Suomen poliisi aloitti teemavalvontaviikon maanantaiaamuna kello kahdeksalta, jolloin yhdeksän poliisipartiota puhallutti autoilijoita vähemmän liikennöidyillä tieosuuksilla ympäri Pohjois-Savoa.

Valvontaisku kesti kolme tuntia. Sen aikana puhallutettiin 954 autoilijaa ja tuloksena oli yksi epäilty rattijuopumus Sisä-Savossa. Vesannolla mökiltä paluumatkalla ollut mieskuljettaja puhalsi alkometriin 1,35 promillen lukeman, mutta tarkkuusalkometrissä puhallustulos jäi alle törkeän rattijuopumuksen rajan.

Lisäksi tehdyissä puhalutuksissa alkometri ”värähti” 19 kuljettajan osalta, mutta tulos jäi alle rangaistavuuden (0,5 promillea) rajan.

Muutoin valvonnan yhteydessä muista rikkeistä kirjattiin neljä rangaistusvaatimusta (sakkoa), viisi rikesakkoa sekä kaksi huomautusta. Yhdestä autosta jouduttiin poistamaan laiminlyöntien vuoksi rekisterikilvet.

Poliisi kertoo autoilijoiden suhtautuneen myönteisesti maanantaina suoritettuihin puhallutuksiin. Erityisesti autoilijat kiittelivät sitä, että liikennevalvontaa oli keskitetty myös haja-asutusalueille sekä pikkuteille.

Poliisin tehostettu rattijuopumusvalvonta jatkuu koko loppuviikon ajan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kahdeksanhenkisen seurueen vene upposi Saimaalla – haaksirikkoiset pelastautuivat veneeseen, joka joutui tuuliajolle

    2. 2

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    3. 3

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    4. 4

      IS-reportaasi itärajalta: Nudistit valtasivat vanhan rajan

    5. 5

      Lottoarvonta siirtyy sunnuntaille

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Kaj Kunnaksen ja vaimon rankka vuosi: Irtisanoutuminen ja vakavat sairaudet vaikuttivat lähtöpäätökseen: ”Muutamme Espanjaan”

    8. 8

      Isis suoritti äärimmäisen julmia kostoiskuja – osoitus naisten ja lasten kammottavista kärsimyksistä saarretussa Mosulissa

    9. 9

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    5. 5

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    6. 6

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    7. 7

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    8. 8

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    9. 9

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    10. 10

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kahdeksanhenkisen seurueen vene upposi Saimaalla – haaksirikkoiset pelastautuivat veneeseen, joka joutui tuuliajolle

    2. 2

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    3. 3

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    4. 4

      IS-reportaasi itärajalta: Nudistit valtasivat vanhan rajan

    5. 5

      Lottoarvonta siirtyy sunnuntaille

    6. Näytä lisää