Iivari, Iivo

Autot

Ilkka erehtyi tuomaan auton USA:sta – Tulli ja Trafi pakottivat erikoiseen episodiin, päälle lätkäistiin vielä varmasti reilut päästölukemat

Julkaistu:

tulli ja trafi
Verohelpotettujen muuttoautojen tuontiaika päättyy ensi vuoden lopulla. Aikarajaa ehti hyödyntää myös Ilkka Pihlaskari – ja törmäsi samalla todellisiin viranomaiserikoisuuksiin.
Vuonna 1967 Yhdysvaltoihin työn perässä muuttanut Ilkka Pihlaskari pöllämystyi muutettuaan takaisin Suomeen. Tällä kertaa ei kuitenkaan kyse ollut verohelpotuksen ajallisista vaatimuksista, vaan jostain ihan muusta.

Viime kesänä Pihlaskari myi vaimonsa kanssa Amerikan kodin, ja muutti takaisin kotimaahansa. Muuttoautona mukana tuli Buick Encore 1.4 Turbo, joka tunnetaan Suomessa Opel Mokkana. Kyseessä on täsmälleen sama automalli, moottoria ja vaihteistoa myöden – toinen on vain varustettu Buickin logoilla, toinen Opelin. Tästä alkoi varsin erikoinen episodi.

Pihlaskarit olivat viettäneet yli 72 päivää Suomessa edellisenä vuonna, joten muuttoauton veroalennuspykälä ei täyttynyt. Veroja tuli maksettavaksi hieman vajaat 7000 euroa, mikä vastaa sinänsä hyvin varustetun Opel Mokkan veroja Suomessa.

– Marssin verojen maksun jälkeen Lahdessa viemään autoa katsastukseen. Auton kanssa painittiin siellä noin tunnin verran, jonka jälkeen minut kutsuttiin sisälle. Katsastusmiehet sanoivat että jos auto olisi hyväksytty muuttoautona, niin ei olisi mitään ongelmaa sen katsastamisessa, mutta nyt autoon pitäisi vaihtaa etuvalot, Ilkka Pihlaskari sanoo.

– Kävin Länsiautossa kysymässä valojen hintaa, ja uudet umpiot olisivat maksaneet vähintään 2800 euroa, jos siis olisi selvitty pelkillä umpioiden vaihdoilla, Pihlaskari päivittelee.

Liikkeessä neuvottiin anomaan poikkeuslupaa Yhdysvalloissa myytävän Buickin alkuperäisten etuvalojen käyttämiseen.

– Minulle kerrottiin, että poikkeuslupapäätös maksaa 380 euroa, menee se läpi tai ei. Maksoin sen kuitenkin ja jäin odottamaan päätöksen käsittelyä. Autoverovalitukseni Tullissa viivästyi samaan aikaan. Sieltä kerrottiin, että käsittely vie ainakin pari kuukautta, sillä valituksia on jonossa noin 16 000 kappaletta, Pihlaskari sanoo.

Hulluksi Trafin vaatimuksen poikkeusluvan hakemisesta tekee se, että muuttoautoksi hyväksytty Buick Encore menisi sukkana läpi jenkkimallin ajovaloilla ilman muutoksia, mutta normaalisti verotettu tuontiauto ei.

Osastopäällikkö Toni Pallaspuro Trafilta kertoo, että valovaatimukset yksittäin maahantuoduille autoille ovat niin yksinkertaiset, ettei mainitunlaisia kuluja pitäisi syntyä vaikka poikkeuslupaa ei saisikaan.

– Toki poikkeuksiakin on merkistä, mallista ja toteutuksesta riippuen, Pallaspuro sanoo.

Muuttoautoja koskevien helpotusten tausta Pallaspuron mukaan on, että olisi ”kohtuutonta edellyttää yksittäiseltä kansalaiselta, joka tuo ajoneuvonsa muuton yhteydessä, ajoneuvon muuttamista suomalaisten vaatimusten mukaiseksi”.

– Yksi merkittävä peruste poikkeusten käyttöön on ollut, että muuttoautojen lukumäärä on jatkuvasti ollut varsin vähäinen, eli vaikutus liikenneturvallisuuteen, ympäristönsuojeluun tai markkinoiden toimivuuteen on jäänyt vähäiseksi, Pallaspuro sanoo.

Kaikkia poikkeuksia ei ole kuitenkaan Pallaspuron mukaan voitu laajentaa koskemaan kaikkia maahantuotuja autoja, sillä se johtaisi helposti EU-vaatimusten kiertämiseen ja laajassa mittakaavassa sitä kautta vaikuttaisi liikenneturvallisuuteen, ympäristönsuojeluun tai markkinoiden toimivuuteen.

Päästöt +28% - sama auto

Vielä erikoisempi on Pihlaskarin autolle Suomessa päätetty hiilidioksidipäästömäärä. Suomessa myynnissä olevan 1,4-litraisen, automaattivaihteistolla varustetun Opel Mokkan hiilidioksidipäästöiksi ilmoitetaan 144 grammaa, ja Buick Encore on siis teknisesti identtinen sen kanssa.

– Katsastuskonttorilta ilmoitettiin, ettei heidän tiedostoistaan löydy Buick Encorea ollenkaan, joten konttori konsultoi Trafia auton päästöihin liittyen. Nämä kaksi tahoa päätyivät siihen että Buick Encoren hiilidioksidipäästöt ovat 200 grammaa kilometriltä, Pihlaskari ihmettelee.

Toni Pallaspuro Trafilta sanoo, että Co2-arvon määräytymiseen tässä tapauksessa on mahdotonta ottaa kantaa tutustumatta tapaukseen yksityiskohtaisesti.

– Vastaavaan EU-markkinoille tarkoitettuun laitteeseen ei voi suoraan verrata, sillä CO2-tasot eivät todennäköisesti optimointisyistä ole samat vaikka moottori ja auto muutoin olisivat lähes samanlaiset. Samaan autoon voi myös olla useita eri moottoriversioita, joiden markkinointinimi on kuitenkin sama, Pallaspuro sanoo.

Opel ilmoittaa 1,4-litraisen Mokkan suurimmaksi tehoksi 140 hevosvoimaa, Buick vastaavalle Encorelle 138 hevosvoimaa.

Pallaspuron mukaan Liikenne- ja viestintäministeriön autoasetuksen mukaan Co2-tieto määritellään nykyään EU-vaatimusten mukaisen päästötestin yhteydessä tai jos sitä ei ole edellytetty tehtäväksi, sovelletaan EU-asetuksessa olevaa laskukaavaa. Siinä Co2-arvo saadaan laskemalla ajoneuvon massa sekä moottorin enimmäisteho käyttäen tiettyjä kertoimia.

Nyt Pihlaskarin auton laskennallinen hiilidioksidipäästö on 200 grammaa, kun Opelina sama auto päästäisi 144 grammaa. Tämän korkeamman päästön mukaan Buick-kuski maksaa myös muun muassa vuotuiset ajoneuvoverot.
  • autoverotus

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. 6

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    7. 7

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    8. 8

      Poliisi selvittää epäiltyä väkivaltarikosta Oulussa – vaikenee yksityiskohdista

    9. 9

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    10. 10

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    5. 5

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    10. 10

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. Näytä lisää