Leevi

Autot

Autoalalta positiivisia merkkejä Suomen talouden suunnasta: Näiden autojen kysyntä kasvaa nyt kovaa vauhtia

Julkaistu:

rekisteröintiluvut
Tammi – kesäkuussa on rekisteröity 65463 uutta henkilöautoa, mikä on 14,7 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Eniten on kuitenkin kasvanut hyötyajoneuvopuoli.
Alkuvuoden aikana henkilöautojen kauppaa ovat kasvattaneet vuoden vaihteessa voimaan tullut pieni autoveron alennus, onnistunut romutuspalkkiokampanja ja yleisen taloustilanteen kohentuminen, kertoo Autoalan keskusliitto.

Eniten on kasvanut paketti- ja kuorma-autojen kysyntä, mikä osaltaan ennakoi talouden kasvua ja yritystoiminnan vilkastumista. Uusia pakettiautoja on rekisteröity tammi – kesäkuussa 6686 kappaletta ja viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna määrä on kasvanut 14,7 prosenttia.

Kuorma-autoja on ensirekisteröity tammi – kesäkuussa 1680 kappaletta ja viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna määrä on 23,4 prosenttia plussalla. Kuorma-autojen ensirekisteröintien määrän on ennakoitu tasaantuvan noin 3150 ajoneuvoon, jolloin kasvua viime vuoteen nähden olisi noin 16 prosenttia. Määrä on vielä selvästi alempi kuin viime vuosikymmenellä, mutta kasvusuunnassa.

Autoalan ennusteryhmän mukaan henkilöautoja on tänä vuonna arvioitu ensirekisteröitävän 116000 ja ensi vuonna 120000 kappaletta. Vuosina 2000–2008 ensirekisteröitiin keskimäärin 135000 henkilöautoa, mutta vuoden 2008 jälkeen määrä on jäänyt selvästi pienemmäksi.

Ota kantaa

Onko Suomi mielestäsi vielä taantumassa?

On 63% Ei ole 26% En tiedä 11%
Ääniä yhteensä 4430

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuollut teräasehyökkäyksessä Saksan Wuppertalissa

    2. 2

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    3. 3

      ISTV live: Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut

    4. 4

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Turun puukotukset: Poliisilla tällä hetkellä yksi epäilty

    7. 7

      Poliisi: Kaksi puukotuksen uhria on kuollut

    8. 8

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    9. 9

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    10. 10

      Patikointipolku suoraan painajaisesta: kapeat portaat kohoavat 700 metrin korkeuteen, kaiteet puuttuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    5. 5

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    8. 8

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    9. 9

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    10. 10

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    4. 4

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    8. 8

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    9. 9

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    10. 10

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuollut teräasehyökkäyksessä Saksan Wuppertalissa

    2. 2

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    3. 3

      ISTV live: Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut

    4. 4

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. Näytä lisää