Kullervo

Autot

Liikennekuolemalle laskettiin hinta

Julkaistu:

Kustannukset
Yhteiskunnalle yhdestäkin liikennekuolemasta koituu suuri menoerä.
Liikennekuolema maksaa yhteiskunnalle noin 2,77 miljoonaa euroa, vakava loukkaantuminen noin 790 000 euroa ja lievä loukkaantuminen noin 34 000 euroa, Trafi kertoo tiedotteessaan.

Kustannukset sisältävät arviot muun muassa pelastustoimen, sairaanhoidon, kuntoutuksen ja uudelleen koulutuksen kustannuksista, menetetystä työpanoksesta ja menetetystä hyvinvoinnista.

Liikennekuolemien ja loukkaantumisten kustannukset käyvät ilmi Trafin ja Liikenneviraston tilaamasta tutkimuksesta. Edellisen kerran kustannuslaskelma kaikkine lähtötietoineen on päivitetty viime vuosituhannen vaihteessa.

– Aikaisempiin arvoihin verrattuna kuoleman kustannukset nousivat hieman ja henkilövahinko-onnettomuuksien kustannukset alenivat selvästi. Kustannusten aleneminen kuvastaa vakavien loukkaantumisten vähenemistä ja liikenneturvallisuuden paranemista, kertoo Trafin erityisasiantuntija Riikka Rajamäki.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tieto tieliikenteen vakavista loukkaantumisista saatiin virallisiin onnettomuustilastoihin vuonna 2015 ja siksi nyt oli ajankohtaista määritellä onnettomuuskustannukset erikseen vakaville ja lieville loukkaantumisille, tarkentaa liikenne-ekonomisti Anton Goebel Liikennevirastosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    2. 2

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    3. 3

      Parikymppinen mies aiheutti hämminkiä Orimattilassa – poliisi ihmeissään ”Nämä asiat ovat välillä ihmeellisiä”

    4. 4

      Kolumni: Suomalaishierojalta hurja väite: vakuuttaa tunnistavansa steroidien käytön yhdellä vilkaisulla ilman dopingtestiä

    5. 5

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    6. 6

      SUORA LÄHETYS: Paljonko Sauli Niinistön presidentti­kampanja on kerännyt kannattaja­kortteja?

    7. 7

      Näin lämmin syyssää on harvinaisempaa kuin helle kesällä – meteorologi kertoo 2 syytä

    8. 8

      Iäkäs pariskunta katosi erämaahan viikko sitten – Lapin poliisi: ”Alue on laaja ja aikaikkuna on suuri”

    9. 9

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    10. 10

      Balilla jo liki 50000 paennut pelätyn tulivuoren juurelta – Agungin edellinen purkaus oli kohtalokas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    6. 6

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    7. 7

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    9. 9

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    10. 10

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    2. 2

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    3. 3

      Parikymppinen mies aiheutti hämminkiä Orimattilassa – poliisi ihmeissään ”Nämä asiat ovat välillä ihmeellisiä”

    4. 4

      Kolumni: Suomalaishierojalta hurja väite: vakuuttaa tunnistavansa steroidien käytön yhdellä vilkaisulla ilman dopingtestiä

    5. 5

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    6. Näytä lisää