Signe, Varma

Autot

163 miljoonaa siltojen rakennukseen ja kehäliikenteen nopeuttamiseen – suurin potti menee lossin korvaamiseen

Julkaistu:

PARANNUKSET
Valtion väylien lisärahoituksesta annetaan 163 miljoonaa euroa tiehankkeisiin ja 101 miljoonaa ratoihin, sanoo liikenneministeri Anne Berner.
Tiekohteita on 27. Eniten rahoitusta alueista menee Uudellemaalle, joka saa 60 miljoonaa.

Bernerin (kesk.) mukaan kohteissa on pyritty huomioimaan elinkeinoelämän tarpeet, teiden turvallisuus ja työmatkaliikenteen tarpeet.

Suurin yksittäinen hanke on Vekaransalmella Savon Sulkavalla, jossa lossin korvaamiseen sillalla annetaan 19,4 miljoonaa euroa. Bernerin mukaan tällä halutaan huomioida biotaloutta ja matkailua.

Toiseksi eniten tiehankkeista saa rahaa valtatie 4, jossa liikenteen sujuvuutta parannetaan Joutsan ja Kanavuoren sekä Joutsan ja Jyväskylän välillä. Ministeriö myöntää 13,9 miljoonaa uusien ohituskaistojen rakentamiseen ja liittymien parantamiseen.

Kehä II:n ja III:n sujuvuutta parannetaan muun muassa lisäkaistojen rakentamisella ja vaihtuvilla nopeusrajoituksilla, jotta työmatkalaisten kulkeminen helpottuisi.

Rautateillä 7,5 miljoonaa euroa kohdennetaan Tampereen ja Seinäjoen sekä Tuomiojan ja Raahen välille. Rahoituksella nostetaan junien akselipainoa 25 tonniin ja tehdään mahdolliseksi yhtenäinen kuljetusreitti metalliteollisuudelle Helsingistä Ouluun.
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunnan häämatkasta täysi farssi: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    2. 2

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    3. 3

      Peltipoliisit täydessä valmiudessa tänään – näin monta kertaa kamera on räpsynyt

    4. 4

      Lauri Ylönen ja Katriina-rakas: vauva tulossa! – ”Minusta tulee taas isä”

    5. 5

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    6. 6

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    7. 7

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    8. 8

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    9. 9

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    10. 10

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    5. 5

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    6. 6

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    7. 7

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    8. 8

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    9. 9

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

    10. 10

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunnan häämatkasta täysi farssi: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    2. 2

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    3. 3

      Peltipoliisit täydessä valmiudessa tänään – näin monta kertaa kamera on räpsynyt

    4. 4

      Lauri Ylönen ja Katriina-rakas: vauva tulossa! – ”Minusta tulee taas isä”

    5. 5

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    6. Näytä lisää