Jaakko, Jimi

Autot

Valikko

IS koeajoi: Tältä tuntuu Jaguarin kautta aikojen ensimmäinen katumaasturi – tottelee nimeä F-Pace

Julkaistu:

koeajo
Perinteisen kissamerkin mallisto on laajentunut katumaasturilla.
Intialaisomistus on tehnyt Jaguar/Land Roverille hyvää. Uutta tekniikkaa kehitetään, ja samalla molemmat merkit julkistavat kokonaan uusia automalleja. Uusin niistä on XE:n ja sitä isomman, äskettäin uudistetun toisen sukupolven XF:n kanssa samaa pohjarakennetta käyttävä merkin ensimmäinen katumaasturi, F-Pace.

F-Pacen mallimerkinnässä F-kirjain tarkoittaa kokoluokkaa – Jaguarin mallistossa sen ”rinnakkaismalli” on siis perheautoista suurempi, XF. Kokonsa puolesta Jaguar on nimennyt F-Pacen kilpailijoiksi Audin Q5:n, BMW X3:n, mutta ennen kaikkea sen coupé-version X4:n sekä Mercedeksen GLC:n.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä Jaguar haluaa pistää kampoihin myös Porschelle. Tehtaalla tunnustetaan avoimesti, että Porschen Macan on ollut F-Pacen mittapuuna.

Vaikka F-Pacen mallimerkintä on lähellä Jaguarin urheiluauto F-Typeä, ei autoilla ole muutamia muotoilullisia yksityiskohtia lukuun ottamatta juurikaan yhteistä.

Ajettavuuden osalta Jaguarissa ei ole moitittavaa. Se on vakaa, alustatuntumaltaan erinomaisen hyvä auto, jolla ajaa mielellään – niin kuin tietysti tämän hintaluokan autolla kuuluukin. Ohjauksen tarkkuudessa ja tuntumassa Jaguarilla ei kuitenkaan ole päästy Macanin tasolle, mutta kun auton vääntää Dynamic-moodille, tuntuma on varsin kelpo ja riittävä.

F-Pace on muiden Jaguarin nykymallien tapaan koriltaan lähes kokonaan alumiinia. Jopa B-pilari on muovattu alumiinista, ja kaikkiaan korilla on painoa alle 300 kilogrammaa. Painojakaumakin on ihanteellinen, eli 50:50.

Liikkeellelähdöissä, kiihdytyksissä ja normiajossa F-Pace on pääasiassa takavetoinen, mutta niin, että 90 prosenttia voimasta välitetään takapyörien kautta. Jos eturenkaat havaitsevat pidon menetystä, neliveto reagoi muutamassa millisekunnissa.

Nelivedon kytkimen mekaniikka sekä ohjelmistopuoli ovat Jaguarin omaa käsialaa, ja esimerkiksi vaativissa maasto-olosuhteissa auto voi olla 90-prosenttisesti etuvetoinen.

Alamäkihidastimen Jaguar on kehittänyt vielä pidemmälle. Kuljettaja voi valita vaativissa olosuhteissa vakionopeuden välillä 1–30 km/h, ja auto etenee tasanopeudella tarvittaessa myös ylämäet niin, että kuljettajan ei tarvitse koskea kuin ohjaukseen.

Vaikka F-Pacen maasto-ominaisuudet ovat auton luokan huomioon ottaen erinomaiset 213 millimetrin maavarankin ansioista, auto on tehty pääasiassa kaupunki- ja maantieajoon. Monelle se voi olla myös vetojuhta, sillä esimerkiksi V6-dieselillä varustetun auton suurin sallittu jarrullisen perävaunun massa on 2400 kiloa.

Sisätilat ovat todella avarat ja tilavat. Auto on kyllä pitkä, mutta ei läheskään esimerkiksi niin pitkä kuin BMW:n X5, joka on pykälää suurempi kuin F-Pace.

Koeajossa ollut tuplaturboin varustettu V6 on niin sanotusti täyden tonnin moottori – kun sen vääntömomentin ja hevosvoimat laskee lukuina yhteen, saadaan tasan tuhat. Väännön osuus on 700 (newtonmetriä), ja tehoa tarjoillaan mukavat 300 (hevosvoimaa). Moottori jaksaa heilauttaa auton nollasta sataan reiluun kuuteen sekuntiin.

Kahden turbon tarjoama voima tulee esiin todella räjähtävästi, moottoria vaivaa aivan pienoinen turboviive, jonka vuoksi voima tulee esille todella voimakkaana piikkinä.

Sinänsä Jaguar ei ole tuonut eikä keksinyt tähän segmenttiin mitään uutta. Auto on täysin vertailukelpoinen erimerkiksi teknisiltä osin kilpailijoiden kanssa, ja muotoilun puolesta sen voi oikein hyvällä omalla tunnolla nostaa luokassaan podiumille.

F-Pace on moderni, olematta kuitenkaan liian paljoa aikaansa edellä. Muotokieleltään F-Pace on tervetullut uutuus luokkaansa. Se on dynaaminen, pitkän akselivälinsä ja lyhyen etuylityksensä vuoksi se näyttää varsin sulavalta, vaikka F-Pace ei ole mikään pieni auto.

Vaikka koeajettu versio oli perushinnaltaan lähes sadan tuhannen euron auto ja varusteineen runsaasti ylikin, F-Pacen omistajaksi pääsee myös edullisemmin. Hinnaston edullisin versio on uudella Jaguarin nelisylinterisellä Ingenium-dieselillä varustettu versio, auto on ”vajaavetoinen” ja manuaalivaihteinen. Alkaen hinta runsas 55000 euroa – ja hinnat alkaen -mallin rooliin se jääneekin.

Suurimman volyymin myynnistä muodostanevat dieselmallit nelivetoineen, ja koska kysymyksessä on Jaguar, remmiahdetulle V6-bensiinimoottorillekin voi laskea jonkinlaista roolia. Rajuimmillaan S-mallin V6-bensamoottorista puristetaan 380 hevosvoiman tehot.

Ota kantaa

Himottaako Jaguar?

Kyllä 57% Ei 35% En osaa vielä sanoa 7%
Ääniä yhteensä 5187

Jaguar F-Pace 30d AWD Aut R-Sport

Moottori V6, tuplaturbo, 2993 cm³, 221 kW (300 hv)/4000 r/min, 700 Nm/2000 r/min Suorituskyky 0–100 km/h 6,2 s, huippunopeus 241 km/h Kulutus 6,0 l/100 km Diesel CO2-päästöt 159 g/km Voimansiirto A8, neliveto Mitat p 4731, l 1936, k 1652 mm, akseliväli 2874 mm, omamassa 1884 kg, tavaratila 650 l, tankki 66 l Hinta 92958 euroa

KIITÄMME

- Ulkoisia avuja ja tunnelmaa

- Mukavaa ajettavuutta

- Runsaita matkustajatiloja

MOITIMME

- Ohjaustuntumaa tässä hintaluokassa
  • Jaguar
  • Koeajo

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harrastajalentäjä Satu kuvasi, kun ”Putinin kone” laskeutui Lappeenrantaan – perästä purettiin ”tolkuton määrä” kontteja

    2. 2

      Tina Thörner, 51, kertoi rallikuljettajien ehdotuksista: ”Miehet tarvitsevat enemmän seksiä”

    3. 3

      Trumpilta erikoinen twiitti: Syyttää Ukrainaa kampanjansa sabotoimisesta

    4. 4

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    5. 5

      Suhdesopan uusi käänne – Martina Aitolehdeltä herkkä yhteiskuva Stefan-rakkaan kanssa: ”Rakastan sinua”

    6. 6

      Mayweatherin tyttöystävää solvattiin ”muoviseksi lutkaksi” – McGregorin fanit heittivät myös tiiliskiven ikkunasta

    7. 7

      Posti lopettaa kirjeiden jakelun tiistaisin

    8. 8

      24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

    9. 9

      Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

    10. 10

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    7. 7

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    8. 8

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harrastajalentäjä Satu kuvasi, kun ”Putinin kone” laskeutui Lappeenrantaan – perästä purettiin ”tolkuton määrä” kontteja

    2. 2

      Tina Thörner, 51, kertoi rallikuljettajien ehdotuksista: ”Miehet tarvitsevat enemmän seksiä”

    3. 3

      Trumpilta erikoinen twiitti: Syyttää Ukrainaa kampanjansa sabotoimisesta

    4. 4

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    5. 5

      Suhdesopan uusi käänne – Martina Aitolehdeltä herkkä yhteiskuva Stefan-rakkaan kanssa: ”Rakastan sinua”

    6. Näytä lisää