Alvar, Auno

Autot

Romutuspalkkiokokeilun tulokset: Näin paljon valtio nettosi

Julkaistu:

KYSELY
Viime vuoden viimeisellä puoliskolla järjestetty romutuspalkkiokokeilu oli monella mittarilla menestys. Pätivätkö kokeilua edeltäneet ennakkoluulot?
Etukäteen romutuspalkkiota vastustaneet tahot perustelivat kokeilun epäonnistumista joko valtion verotulojen tuhlailulla tai sillä, että uusia autoja ostavat vain varakkaat ja rikkaat henkilöt, eikä vanhoilla, halvoilla autoilla ajava hyötyisi kokeilusta millään tavalla.

Kokeilun päätyttyä sen takana olleet tahot teettivät seurantatutkimuksen, jossa kartoitettiin romutuspalkkion kautta uuden auton ostaneiden kokemuksia palkkiosta.

Kyselyyn otettiin mukaan kaikki autonostajat, joiden hankkimia autoja koskevat palkkiot oli ehditty käsitellä Trafissa helmikuun loppuun mennessä. Näille 7 152 henkilölle lähetettiin kyselylomake, jonka palautti peräti 49 prosenttia.

Moni olisi ostanut käytetyn ilman kampanjaa

Kyselyn perusteella noin 60 prosenttia romutuspalkkion hyödyntäneistä ei olisi romuttanut vanhaa autoaan ja hankkinut tilalle uutta autoa ilman romutuspalkkiota. Vain noin kolmannes arvioi, että olisi ilman kokeiluakin todennäköisesti päätynyt uuden auton hankintaan. Lähes 60 prosenttia palkkion hyödyntäneistä olisi ilman kokeilua ostanut uuden auton sijasta käytetyn auton.

Uusien autojen ostajien keski-ikä on viime vuosina noussut huomattavasti, mutta romutuspalkkiokokeilulla oli tähän päinvastainen vaikutus. Palkkion hyödyntäneiden keski-ikä oli noin kaksi vuotta muita auton ostajia alempi, ja joukossa on selvästi enemmän naisia ja pienituloisia kuin uusien autojen ostajissa keskimäärin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tutkimuksen mukaan romutuspalkkiokokeilun yhteydessä hankittujen uusien autojen ostajien mediaanitulot olivat 16 prosenttia alemmat kuin muiden samaan aikaan hankittujen uusien autojen.

Paljon uuden auton ostajia

Suhteessa väestömäärään romutuspalkkiota hyödynnettiin vähiten Uudellamaalla, suhteellisesti eniten taas Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Lapissa.

Lähes 40 prosenttia romutuspalkkion hyödyntäneistä osti kokeilun yhteydessä ensimmäistä kertaa elämässään uuden auton, ja sama luku alle 40-vuotiaiden keskuudessa oli peräti 60–85 prosenttia.

Hankittujen autojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt olivat 107 grammaa kilometrillä, kun vastaavaan aikaan kaikilla uusilla autoilla päästöt olivat 122 grammaa kilometriä kohden. Palkkiolla hankittujen autojen kokoluokka oli myös selvästi pienempi kuin keskimäärin.

Kokeilun aikana autoja romutettiin noin 17 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan edellisvuonna, ja kokeilun siivellä romutettujen autojen keski-ikä oli noin 2,5 vuotta alempi kuin normaalisti. Romutetuista autoista 70 prosenttia oli liikennekäytössä, ja 80 prosenttia puolestaan oli joko palkkion hyödyntäjän tai tämän perhe- tai ystäväpiirin omistuksessa ennen romutusta.

Verohyöty jäi plussalle

Tiukkana taloudellisena aikana arvosteltiin myös romutuspalkkioon varatun 8 miljoonan euron määrärahan käyttämistä ”rikkaiden hyödyksi”.

Kokeilu jäi kuitenkin selvästi plussan puolelle taloudellisesti. Valtiolle kertyi kokeilun yhteydessä myydyistä uusista autoista autoverotuloja noin 28,4 miljoonaa euroa, jonka lisäksi arvonlisäveroa kerättiin 27,5 miljoonaa euroa.

Tutkimuksen mukaan näistä summista noin 17 miljoonaa euroa autoveroa ja 16,5 miljoonaa euroa arvonlisäveroa on peräisin autoista, joita ei olisi hankittu ilman kokeilua.

Valtio siis nettosi verotuloja yhteensä 25,5 miljoonaa euroa, ja vaikka sama raha olisi laitettu muuhun kulutukseen, nettoa olisi pelkästä autoverosta jäänyt melkein 10 miljoonaa euroa.

Tästä oli kyse

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin, Autotuojat ry:n, Autoalan Keskusliiton sekä Suomen Autokierrätys Oy:n viime vuonna masinoima romutuspalkkiokokeilu starttasi viime vuoden heinäkuussa.

Kokeilussa yksityisille autonomistajille tarjottiin mahdollisuutta saada 1 500 euron hyvitys uuden auton hankintahinnasta, jos tämä toimitti vanhan auton kierrätykseen virallisten kanavien kautta. Hyvityssummasta 1 000 euroa maksoi valtio, lopusta 500 eurosta automaahantuojat.

Vuonna 2014 hyväksyttyyn lakiin perustuvan kokeilun ehtona oli, että ostettavan uuden auton hiilidioksidipäästöt saivat olla korkeintaan 120 grammaa kilometrille, tai sen tulisi toimia kokonaan tai osittain korkeaseosetanolilla, olla kaasukäyttöinen, sähköauto tai lataushybridi. Lisäksi romutettavan auton tuli olla yli 10 vuotta vanha, ja romutushyvityksen käyttävän henkilön omistama. Omistusaikaa, auton hiilidioksidipäästöjä tai muutakaan ei kuitenkaan rajattu.

Romutuspalkkioon varattiin aluksi kolmen miljoonan euron määräraha, mikä tarkoittaisi 3 000 romutetusta autosta maksettavaa palkkiota.

Heinäkuussa alkanut kokeilu kuitenkin veti henkeä ensimmäisen kerran elokuun lopulla, kun määrärahat loppuivat autonostoinnostuksen myötä. Liikenne- ja viestintäministeriö hakivat pikapikaa eduskunnalta viiden miljoonan euron lisämäärärahan, joka puolestaan riitti marraskuun 11. päivään asti. Yhteensä romutuspalkkiokokeilulla saatiin liikenteestä pois 8 000 vanhaa autoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

    4. 4

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    5. 5

      Tulivuoren­purkaukseen viittaavat maanjäristykset voimistuvat Balilla: jo yli 30 000 ihmistä paennut

    6. 6

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    7. 7

      Joukkotappelu Helsingin keskustassa – todistajat: HJK:n ja Ilveksen kannatus­huudot johtivat veriseen käsirysyyn

    8. 8

      Mies teki kurvikkaasta naisesta ivallisen meemin – somekansa raivostui: sivaltavat ja viiltävät vastaiskut täyttivät Twitterin

    9. 9

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    10. 10

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    5. 5

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    6. 6

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    9. 9

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    10. 10

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

    4. 4

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    5. 5

      Tulivuoren­purkaukseen viittaavat maanjäristykset voimistuvat Balilla: jo yli 30 000 ihmistä paennut

    6. Näytä lisää