Olga, Oili

Autot

Valikko

Autoilija, näin verotaakkasi on muuttunut – lähihistorian kertaus on karua luettavaa

Julkaistu:

TAUSTA
Pieni katsaus autoilun verotuksen lähihistoriaan kertoo monesta muutoksesta – suunta ollut aina sama.
Valtion kehysriihessä päätettiin jälleen polttoaineveron korotuksesta. Tämän vuosikymmenen viides korotus osuu kaikkien autoilijoiden rahapussiin. Miten autoilusta kerättävät verot ovat muuttuneet tällä vuosikymmenellä?

Veron kerääminen alkaa Suomessa tunnetusti aakkosten alusta: merkittävässä osassa ovat alkoholi, autoilu ja arvonlisävero.

Autoverotuksen laillisuuskiemuroiden kanssa painiva Suomi on viimeisen kymmenen vuoden aikana veivannut rekisteröintiveron tyyppisenä kerättävää autoveroa useaan suuntaan, mutta myös säätänyt polttoaineveroa ja kompensoinut sitä muulla kuin bensiinillä toimivista autoista kerättävän käyttövoimaveron muutoksilla.

Myös vuotuisen käyttömaksun, nykyään ajoneuvoveron nimellä kulkevaa veroa on ruuvattu – tosin vain ylöspäin.

  • Vuonna 2008 autoveron määräytymisperuste muutettiin hiilidioksidiperustaiseksi. Veroa kevennettiin tuolloin alle 220 grammaa sadalla päästäviltä autoilta. Vajaan 10 vuoden takaisesta automallistosta tämä tarkoitti suurimman osan verotuksen keventymistä. Vero keveni yhteensä noin viidesosalla.
  • Vuonna 2011 otettiin käyttöön vuosimallista riippuen joko auton Co2-päästöihin tai massaan perustuva ajoneuvoveron perusvero. Tämä yhdistettynä matkailuautoille ensi kertaa määrättyyn ajoneuvoveroon sekä pakettiautojen aiempaa kireämpään verotukseen tarkoitti vuositasolla valtion kassaan kilahtavaa ylimääräistä 70 miljoonaa euroa. Samaan aikaan polttoaineveroa kiristettiin niin, että sen tuotto kasvoi vuositasolla 211 miljoonaa euroa.
  • Vuonna 2012 autoveroa kiristettiin. Kaikista yli 110 grammaa kilometrillä päästävistä autoista perittiin nyt veroa enemmän kuin ennen, ja Co2-päästöjen vaikutuskäyrä muutettiin lineaarisesta progressiiviseksi: suuripäästöisten autojen verotus kiristyi siis vielä suhteessa enemmän kuin pienipäästöisten. Hallituksen lakiesityksen mukaan veronkiritys toisi valtion kassaan noin 90 miljoonaa euroa lisää. Virhe syntyi kuitenkin siitä, että hallitus arvioi uusien autojen kaupan asettuvan noin 126 000 myydyn auton määrään, vaikka lopputulema oli noin 110 000 myytyä uutta autoa. Edellisvuoteen verrattuna autoverokertymä laski noin 60 miljoonaa euroa. Tämä yhdistettynä hiljentyneeseen autokauppaan tarkoitti, että valtion tuon vuoden talousarvioon nähden verokertymä putosi peräti 200 miljoonaa euroa.
  • Samana vuonna polttoaineveroa korotettiin sekä dieselöljyn että bensiinin osalta, mutta tätä kompensoitiin dieselautojen omistajia hemmottelevalla käyttövoimaveron laskulla. Polttoaineveron kertymä kasvoi 270 miljoonaa euroa, käyttövoimaveron tuotto puolestaan laski verohelpotuksen jälkeen 80 miljoonaa euroa.
  • Vuonna 2013 ajoneuvoveron perusveroa nostettiin, samoin vuonna 2014. Nämä muutokset toivat valtion kassaan noin 110 miljoonaa euroa vuodessa lisää.
  • Vuonna 2014 valtio korotti jälleen polttoaineveroa, nyt jo kolmannen kerran tämän vuosikymmenen aikana. Loppuvuodesta voimakkaasti laskenut raakaöljyn hinta kuitenkin kompensoi autoilijan kukkarolla käyvää pyörrettä, ja polttoaineiden litrahinta pysyi lopulta alhaisempana kuin muutamaa vuotta aikaisemmin.
  • Vuonna 2015 taksien autoverotuki aleni: takseille myönnettävä autoverovähennys puolitettiin maaliskuussa 2015.
  • Vuonna 2015 ajoneuvoveron perusveroa nostettiin jälleen, kuten kahtena aikaisempanakin vuonna. Perusveron tuotto vuonna 2015 kasvoi 180 miljoonaa euroa. Myös polttoaineveroa kiristettiin, tosin tällä kertaa tuoton kasvuksi arvioitiin vain 15 miljoonaa euroa. Polttoaineverojen korotuksen vaikutukset osuivat aikaan, jolloin nestemäisten liikennepolttoaineiden hinta oli pysynyt harvinaisen pitkään hyvin alhaalla.
  • Vaalikeväällä 2015 väläytelty autoveron täydellinen poistuminen ei toteutunut sellaisenaan, vaan vuoden 2016 alusta autoveroa alennetaan hallituksen esityksen mukaisesti neljänä perättäisenä vuonna. Veroa alennetaan yhteensä noin neljänneksellä. Autoverokertymän on veromuutoksen vaikutusten arvioinnissa arvioitu vähenevän vuonna 2016 noin 30 miljoonaa euroa ja seuraavina vuosina 35–65 miljoonaa euroa. Hallitus ei kuitenkaan esityksensä perusteluissa huomioinut, että veronalennus vilkastuttaa autokauppaa niin, että jo vuoden 2016 ensimmäisinä kuukausina autoveron tuotto kasvoi 20 miljoonaa euroa.
  • Vuoden 2016 uusien autojen myyntiennusteet näyttävät kuitenkin nousevaa trendiä. Vuonna 2015 uusia henkilöautoja myytiin 108 800 kappaletta. Tänä vuonna voidaan alkuvuoden ennusmerkkien valossa arvioida kilpien väliin päätyvän 115 000 uutta henkilöautoa. Tämä tarkoittaisi vuoden loppuun mennessä 44 miljoonan euron autoverotuoton kasvua. Tänä vuonna myytävien uusien autojen keskimääräinen autovero on todennäköisesti noin 6 800 euroa autoa kohti.
  • Vuoden 2017 alusta leasing- ja vuokra-autojen verotus muuttuu. Nyt Suomeen rekisteröitävistä vuokra- ja leasing-autoista ei tarvitse enää suorittaa koko veroa kerralla, vaan auton omistava taho arvioi auton maahan tuodessaan sen käyttöajan Suomessa, ja vero maksetaan vain näiltä osin. Kun auto viedään maasta pois, lasketaan toteutuvan ja maksetun autoveron erotus, joka joko peritään tai hyvitetään auton omistajalle.

Ota kantaa

Onko autoilun verotukseen liittyen tehty hyviä päätöksiä?

On aina tehty 3% On joitakin 14% Ei ainoatakaan 82%
Ääniä yhteensä 7511

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    4. 4

      Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

    5. 5

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    6. 6

      Nimilista julki – tällä joukkueella Suomi lähtee MM-Lontooseen

    7. 7

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Sara Forsbergin meikkikuva huvittaa – ”Äitini sanoi, että näytän halvalta prostituoidulta”

    10. 10

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    7. 7

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    8. 8

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    4. 4

      Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

    5. 5

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    6. Näytä lisää