Verneri

Autot

Navigaattorifirma selvitti ruuhkaisimmat kaupungit – tamperelaisille ilouutisia

Julkaistu:

Selvitys
Liikenneruuhkia mittaava raportti rankkasi Helsingin Pohjoismaiden kolmanneksi ruuhkaisimmaksi kaupungiksi.
Muun muassa navigaattoreita ja karttasovelluksia valmistava TomTom listasi liikenneruuhkien määrää eri kaupungeissa. Vertailussa oli 295 eri kaupunkia 38 maasta. Suomesta mukana olivat Helsinki, Tampere ja Turku.

Suomen suurimmista kaupungista autoilijan kannattaa raportin mukaan asua Tampereella. Vertailussa olleista kaupungeista Tampere listattiin nimittäin Pohjoismaiden vähäruuhkaisimmaksi.

Lisäksi ruuhkien aiheuttaman ajanhukan määrä pysyi Tampereella samana kuin viime vuonna, kun taas Helsingissä ja Turussa ruuhkat ovat pahentuneet hitusen eli prosentin verran.

Helsinki sijoittui Tukholman ja Oslon jälkeen Pohjoismaiden ruuhkaisimmaksi kaupungiksi. Helsingin sijoitus nousi tilastossa pykälän verran verrattuna edelliseen vuoteen. Tanskan pääkaupunki Kööpenhamina puolestaan on vasta seitsemännellä sijalla.

TomTom mittasi ruuhkaindeksillä, kuinka paljon matkustamisen ajoittuminen ruuhka-aikaan pidentää matka-aikaa keskimäärin. Helsingissä työmatka, joka normaalisti kestäisi tunnin verran, pitenee ruuhka-aikana lähes puolella eli 24 minuutilla. Turussa vastaava työmatka venähtää ruuhka-aikaan 19 minuuttia, Tampereella puolestaan vain 12 minuuttia.

Helsinginkin liikennesuma tosin kalpenee sen rinnalla, millaisissa ruuhkissa autoilijat istuvat maailman suurissa metropoleissa. Vertailun mukaan maailman ruuhkaisin suurkaupunki on Mexico City, jota seuraavat Bangkok ja Istanbul. Helsinki sijoittui vasta jaetulle 99. sijalle.
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys: Useita kuollut terrori-iskussa Barcelonassa, yksi otettu kiinni – IS seuraa

    2. 2

      Video: Tältä La Ramblalla näytti vain hetki terrori-iskun jälkeen

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. 6

      Asemiehet linnoittautuivat ravintolaan Barcelonassa – mahdollisia panttivankeja

    7. 7

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    8. 8

      Ulkoministeriö Barcelonan iskusta: ”Emme sulje pois, että joukossa olisi suomalaisia”

    9. 9

      Prinsessa Leonore, 3, aloitti esikoulun Tukholmassa – Madeleine valmistautuu muuttamaan takaisin Ruotsiin?

    10. 10

      Boltilla edessä pitkä sairausloma – raju kuva vammasta ja twiitit katosivat mystisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Suora lähetys: Useita kuollut terrori-iskussa Barcelonassa, yksi otettu kiinni – IS seuraa

    3. 3

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    4. 4

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    7. 7

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    8. 8

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys: Useita kuollut terrori-iskussa Barcelonassa, yksi otettu kiinni – IS seuraa

    2. 2

      Video: Tältä La Ramblalla näytti vain hetki terrori-iskun jälkeen

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. Näytä lisää