Soini, Veini

Autot

Lukuisat traktorit hidastavat tänään pääkaupunkiseudun liikennettä – nämä tiet kohteena, taustalla mielenosoitus

Julkaistu:

liikenne
Viljelijät järjestävät traktorimarssin ja mielenosoituksen maatilojen talousahdingon vuoksi Helsingissä tänään perjantaina.
Viljelijät eri puolilta Suomea ovat ilmoittaneet saapuvansa traktoreineen Senaatintorille perjantai-aamupäivällä.

Mielenosoituksessa viljelijät vaativat hallitusta ja muita päättäjiä ryhtymään välittömiin toimiin tilanteen korjaamiseksi ja suomalaisen ruuantuotannon turvaamiseksi.

Suuri joukko viljelijöitä osallistuu kello 11-14 pidettävään mielenosoitukseen myös ilman traktoria.

– Meillä on kolme kokoontumispaikkaa Kehä III:n ulkopuolella, kuvailee Perttu Pyykkönen MTK:sta.

Pitkäsen mukaan länsisuunnalta kaupunkiin tullaan 110- ja 120-teitä eli Turun- ja Vihdintietä pitkin.

–  Pohjoisesta 130-tietä eli Vanhaa Hämeenlinnantietä ja 140-tietä eli Lahdentietä pitkin. Idästä 170-tietä eli uutta Porvoontietä pitkin, Pyykkönen jatkaa.

Kokoontumispaikoista lähdetään liikkeelle noin viiden traktorin letkoissa kello 8.30–9.30.

Ota kantaa

Oletko viljelijöiden puolella?

Olen 85% En ole 15%
Ääniä yhteensä 330
  • Autot

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puukon kanssa Joensuussa liikkunut käveli rekan alle – menehtyi sairaalassa

    2. 2

      KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    5. 5

      Lieksalainen ammattiopisto sai uhkauksen – poliisi otti opiskelijan kiinni

    6. 6

      Kommentti: Rahat pois dopingvalvonnalta – urheilussa on suurempikin ongelma

    7. 7

      Suojelupoliisi sai alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksesta epäillystä tekijästä

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

    10. 10

      Oskari Katajisto avautuu uutuuskirjassa lukuisista naisistaan – avioliitto oman serkkunsa kanssa: ”Olo oli aika syntinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    8. 8

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    9. 9

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puukon kanssa Joensuussa liikkunut käveli rekan alle – menehtyi sairaalassa

    2. 2

      KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    5. 5

      Lieksalainen ammattiopisto sai uhkauksen – poliisi otti opiskelijan kiinni

    6. Näytä lisää