Armas

Autot

Valikko

Opel peittosi Volvon! Geneven autonäyttely käynnistyi Vuoden Auton valinnalla

Vuoden Auto Euroopassa 2016 -arvonimen voitti odotetusti Opel Astra, mutta Volvo XC90 antoi sille todella kovan vastuksen.
Car of the Year, joka on edelleen maailman arvostetuin Vuoden Auto -valinta, on ollut tarjolla vuodesta 1964 alkaen. Sillä on ylivoimaisesti pisin historia kaikista eri autovalinnoista. Neljä vuotta sitten aikataulu pistettiin uusiksi ja COTY aloitti yhteistyön Geneven autonäyttelyn kanssa. Nyt oli viides kerta, kun media kokoontui jo näyttelyä edeltävänä iltapäivänä kuulemaan, minkä auton 22 maata edustavat 58 tuomaria ovat nostaneet tärkeimmäksi uutuudeksi.

COTY:n presidentti, ruotsalainen Håkan Matson, muistutti valinnan ainutlaatuisuudesta. Kaikki tuomarien antamat pisteet ovat jokaisen nähtävillä. Ja mikä tärkeintä, äänestyksen järjestäjinä on seitsemän autoalan lehteä, eikä yhteistyökumppaneina ole ainuttakaan autoalalla vaikuttavaa yhtiötä.

Tänä vuonna ensimmäisellä kierroksella oli mukana 35 ehdokasta, joista jatkoon toiselle kierrokselle pääsivät Audi A4, BMW 7-sarja, Jaguar XE, Mazda MX-5, Opel Astra. Skoda Superb ja Volvo XC90. Jälkimmäisessä äänestyksellä kaikilla tuomareilla on käytössään 25 ääntä, joita pitää antaa ainakin viidelle ehdokkaalle ja parhaalle saa antaa enintään kymmenen ääntä.

Äänet paljastettiin maa kerrallaan samaan tapaan kuin Euroviisuissa. Heti alusta alkaen oli selvää, että taisto voitosta käydään Opel Astran ja Volvo XC90:n välillä. Volvo oli välillä jo johdossa ja ruotsalaisten antama pistevyöry (29 mahdollisista 30 pisteestä) piti kisan jännittävänä. Viimeisenä maana oli Iso-Britannia, jonka kuusi tuomaria eivät muuttaneet tulosta, vaan Opel Astra sai Car of the Year 2016 -tittelin.

Opelin pääjohtaja Karl-Thomas Neumann otti palkinnon vastaan COTY:n presidentti Håkan Matsonilta. Neumann oli innostunut Astran saamasta kunniasta ja hän kiitti kaikkia uuden automallin kehittäneitä työntekijöitään:

– Aloitimme uuden Astran kehitystyön sananmukaisesti puhtaalta paperilta. Kyseenalaistimme kaiken ja etsimme uusia ratkaisuja, joita asiakkaamme odottavat. Työmme on palkittu tämän palkinnon myötä, minkä lisäksi meillä on jo yli 130 000 Astran tilausta.

Ota kantaa

Opel Astra vai Volvo XC90?

Opel 42% Volvo 42% Joku muu 16%
Ääniä yhteensä 4230

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    3. 3

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    4. 4

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    5. 5

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    6. 6

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    7. 7

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    8. 8

      Tuulenpuuskat aiheuttaneet satoja tehtäviä pelastuslaitokselle – sähköt poikki ainakin 30 000 taloudelta

    9. 9

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    10. 10

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    10. 10

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    3. 3

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    4. 4

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    5. 5

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    6. Näytä lisää