Manu, Manne, Immo

Autot

Valikko

Tiesitkö nämä seikat auton ajovaloista? Näin valojen teho voi laskea jopa 30 prosenttia

Turvallisuus
Kunnolliset ajovalot lisäävät turvallisuutta pimeillä teillä. Enemmän valoa tarkoittaa myös turvallisempaa tieliikennettä.
Ajovalojen polttimoissa voi olla suuria laatueroja. Auton perusvalot voivat olla valoteholtaan monta kertaa heikommat kuin markkinoilla olevat tehokkaammat valot.

– Laadukkaammat ajovalot merkitsevät myös näkyvyyttä pidemmälle tiellä sekä mahdollisuutta erottaa paremmin mitä siellä tiellä oikein on, eli käytännössä ajovalot antavat kuljettajalle enemmän reaktioaikaa, Lumiledsin liiketoiminnan kehitysjohtaja Toni Tammi sanoo.

Tammen mukaan elinkaarensa loppuvaiheessa vanhat ajovalot ovat usein menettäneet runsaasti jo valotehoaan. Myös tästä syystä kannattaa vaihtaa molemmat polttimot aina kerralla toisen valon palaessa.

– Naarmuuntunut lasi tai muovi ajovalojen edessä vähentää parhaidenkin ajovalojen tehoa jopa 30 prosenttia.

Viisi vinkkiä pimeään

1. Vaihda molemmat lamput samalla kertaa, vaikka toinen palaisikin edelleen. Lamppu on joka tapauksessa lähellä elinkaarensa loppua, jolloin sen valoteho voi olla uutta lamppua heikompi. Yksi käynti autokorjaamolla vähentää kuluja, mikäli valoja ei voi vaihtaa itse.

2. Maaseudulla asuvien ja usein valaisemattomilla teillä ajavien kannattaa valita ajovaloiksi standardivaloja tehokkaammat ajovalot.

3. Korjaa ja huolla myös ajovalojen edessä oleva lasi tai muovi. Naarmuinen ja samea pinta voi vähentää valotehoa jopa 30 prosenttia!

4. Ikääntyminen heikentää hämäränäköä. Yli 50-vuotiaiden kuljettajien kannattaa vaihtaa tehokkaampiin ajovaloihin.

5. Valkoinen ja kylmä valo on miellyttävämpi talven pimeydessä. Se antaa myös paremman näkyvyyden pimeässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi Trumpin ”hävyttömästä” tempusta – ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Kuoliaaksi raadellun Manu-koiran tapaus puhuttaa: ”Miksi alaikäiset taluttavat vaarallisia koiria”

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Laskettelulegenda Kalevi ”Häkä” Häkkinen on kuollut

    6. 6

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    7. 7

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    8. 8

      Noormarkussa oksanhaarasta pelastettu kissa ei toipunut – ”Se on nyt kissojen taivaassa”

    9. 9

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    10. 10

      Sebastian Vettel jälleen vitsikkäällä päällä – pilaili toistamiseen suomalaisten kustannuksella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    7. 7

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    8. 8

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    9. 9

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    10. 10

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi Trumpin ”hävyttömästä” tempusta – ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Kuoliaaksi raadellun Manu-koiran tapaus puhuttaa: ”Miksi alaikäiset taluttavat vaarallisia koiria”

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Laskettelulegenda Kalevi ”Häkä” Häkkinen on kuollut

    6. Näytä lisää