Tuukka, Touko

Autot

Valikko

Yle kysyi katsastusmiehiltä: Millä perusteella itse ostat auton?

Julkaistu:

ASIANTUNTIJAT
Yleisradion kyselyssä parikymmentä katsastusmiestä vastasi, osa ehkä hiukan yllättävästi.
Katsastusmies tietä jo ennalta autosi mahdolliset heikkoudet Yle arvelee, mutta millä perusteella katsastaja hankkii oman autonsa?

Kyselyn mukaan työssä kertynyt tieto eri automerkkien ominaisuuksista ei kuitenkaan aina vaikuta oman auton ostopäätökseen. Osa vastaajista arvosti enemmän auton ajettavuutta ja tyyliä kuin autojen vähävikaisuutta.

– Pitää punnita ne viat, joita pystyy sietämään, vastasi Juha Poutanen Kauhajoelta.

Katsastusmiesten autojat ovat muiden muassa Saab, Volvo, Audi, Toyota, Volkswagen, Kia ja Honda.

– Käytettyä ajoneuvoa ostaessa osaa katsella tiettyjä kohtia tarkemmin. Työn ja kokemuksen kautta tulee tehtyä pientä karsintaa, kertoi helsinkiläinen katsastaja.

– Me katsastusmiehet ollaan varmaan sekalaista seurakuntaa. Tieto lisää tuskaa, mutta asialla on silti yllättävän vähän vaikutusta omiin autovalintoihin, vaikka varmaan moni niin luulee, Tampereelta kotoisin oleva katsastaja vastasi.

Luottamus saksalaiseen laatuun tuntui olevan vahvoilla katsastusmiesten keskuudessa. Myös tietyt aasialaiset automerkit keräsivät kiitosta.

– Jos haluaisi vain hyvän ja kestävän auton, niin varsinainen "ikiliikkuja" on vuosimallia 1998-2005 oleva Toyota Corolla. Auto on vähävikainen, mutta ei se ole kovin mukava ajettava, tuumi salolainen katsastusmies.
  • Katsastus

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    3. 3

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    4. 4

      Eiffel-torni pimeni keskiyöllä

    5. 5

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    6. 6

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    7. 7

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    8. 8

      Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

    9. 9

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    10. 10

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    3. 3

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    4. 4

      Eiffel-torni pimeni keskiyöllä

    5. 5

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    6. Näytä lisää