Mauno, Maunu

Autot

Tesla otti Suomi-käyttöön yli satavuotiaan kauppakonstin – ”koskemista, kokeilua”

Julkaistu:

autokauppa
Perinteisesti autoliikkeet sijaitsevat kulkureittien yhteydessä keskusta-alueiden ulkopuolella. Tesla poikkeaa perinteisestä ajatusmallista autojen käyttövoiman lisäksi myös myymälöiden toteutuksessa.
Käytännössä Tesla Motors on avannut uuden näyttelytilan ja koeajovarauspisteen Helsingin keskustassa, Galleria Esplanadin keskusaukiolla sijaitsevassa tilassa. Ensi kesänä ydinkeskustaan on luvassa myös varsinainen automyymälä.

Teslan idea poikkeaa autoliikebisneksen valtavirrasta, mutta ideana autokaupan teko kaupungin keskustassa ei ole uusi vaan pikemminkin jo yli satavuotias.

Automaahantuonnin alkuaikoina eli viime vuosisadan alussa autoliikeet löytyivät näet Suomessakin kaupunkikeskustojen hienoimmilta ostoskaduilta.

Kun tilat kävivät myyntimäärien kasvaessa ahtaiksi, siirtyi autokauppa ensin kauempana ydinkeskustasta sijaitseviin kaupunginosiin ja myöhemmin aina kauimmaisille kehäteille ja naapurikuntiin asti.

Teslan mukaan paluulla menneisyyteen on nyt selvät syynsä, joihin kehätie suurine liikennevirtoineen ei vastaa.

– Tesla tuo liikkeen sinne, missä ihmiset ovat. Tesla on uusi brändi Suomessa, ja haluamme kertoa mahdollisimman laajalle yleisölle puhtaasta teknologiastamme sekä esitellä laadukkaita design-tuotteita, sanoo Teslan Pohjoismaiden viestintäpäällikkö Esben Pedersen.

– Teslan liikekonsepti on katsomista, koskemista, oppimista ja kokeilua. Jokainen, jolla on ajokortti, voi varata Model S:n koeajon. Tavoitteemme on kiihdyttää maailman muutosta kohti kestävää liikennettä auto kerrallaan, sanoo Pedersen.

Suomalaisten kiinnostus Teslaa kohtaan on yllättänyt Pedersenin positiivisesti ja esimerkiksi koeajoautojen kalenterit ovat täyttyneet odotettua nopeammin.

Näyttelytila on miehitetty joka päivä klo 14 alkaen, ja se on auki tammikuun loppuun saakka. Tesla tulee avaamaan myymälän Helsingin keskustaan ensi keväänä. Sitä ennen Teslan kaikki palvelut ovat saatavilla heidän myymälä- ja huoltopisteestään Vantaalla osoitteessa Vetokuja 1.

Ota kantaa

Oletko ostanut auton jostain kehä- tai ulosmenotien varrella sijaitsevasta myymälästä?

Olen 36% En ole 64%
Ääniä yhteensä 2665

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    4. 4

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    5. 5

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    6. 6

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    7. 7

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    8. 8

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    9. 9

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    10. 10

      Prinssi William ja Catherine rikkovat ikivanhaa kuninkaallista sääntöä – pienet perilliset mukana lennoilla: taustalla karmiva syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    4. 4

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    5. 5

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    6. Näytä lisää