Hanna, Johanna, Jenni

Autot

Valikko

Vain alle puolet suomalaisista käyttää tätä liikennevarustetta – ”Olisi mahtavaa saada aktivoitua”

Julkaistu:

turvavaruste
Liikenteessä vältyttäisiin lukuisilta onnettomuuksilta ja läheltä piti -tilanteilta, jos heijastinten käyttäminen olisi yleisempää.
Esimerkiksi vakuutusyhtiö Ifin kyselytutkimuksen mukaan vain alle puolet suomalaisista käyttää heijastinta pimeällä kulkiessaan.

– Autoilija havaitsee heijastinta käyttävän jalankulkijan paljon kauempaa kuin ilman heijastinta liikkuvan. Lähivaloilla ajettaessa havaitseminen paranee pimeällä tiellä 25–40 metristä 130–140 metriin. Kaukovaloissa heijastimen käyttäjä näkyy jo yli 400 metrin päästä. Nämä luvut kertovat, miten suuri merkitys heijastimen käyttämisellä liikenteessä on, toteaa Ifin vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela.

– Lain mukaan jalankulkijan on käytettävä asianmukaista heijastinta pimeällä liikkuessaan. Ilman heijastinta liikkuvat jalankulkijat ja pyöräilijät vaarantavat kuitenkin ennen kaikkea oman henkensä, joten pyöräillessä kannattaa käyttää lamppua ja jalkaisin kulkiessa mahdollisimman näkyviä heijastimia, Koskela jatkaa.

Jotta yhä useampi meistä näkyisi pimeällä

If on kehittänyt kansainvälisesti tunnetun suomalaisen muotisuunnittelija Laura Juslinin kanssa Loistavaa-asusteita ja vaatteita, jotka sekä heijastavat pimeässä että ovat huippumuotia.

– Loistavaa-kampanjan tarkoituksena ei ole myydä heijastavia tuotteita, vaan tavoitteenamme on herättää niiden kautta keskustelua pimeässä näkymisen tärkeydestä. Viikon sisällä heijastinaihe onkin ollut esillä uutisissa ja somessa sekä yksityishenkilöiden että organisaatioiden nostamana. Jos olisimme valmistuttaneet tavanomaisia heijastimia, emme olisi saaneet nostettua heijastimen käyttämisestä puheenaihetta. Tätä niin me kuin muutkin alan toimijat olemme yrittäneet jo aiemmin useiden vuosien ajan, muistuttaa Ifin markkinointijohtaja Tuula Sirén.

Kampanjan asusteet ovat huippumuotia, mikä näkyy niiden korkeassa hinnassa. Ne on valmistettu laadukkaista materiaaleista, muun muassa pehmeästä nahasta.

– Olisi mahtavaa saada aktivoitua myös sellaisia suomalaisia, jotka eivät yleensä kiinnitä heijastinta asuunsa. Muun muassa nuoret kaupunkilaiset, joista vain alle 30 prosenttia tutkimuksemme mukaan käyttää pimeällä aina heijastinta, on tällainen ryhmä, Sirén pohtii.

Ota kantaa

Haluaisitko pukea päällesi heijastavista materiaaleista valmistettuja muotivaatteita?

Kyllä 78% En 22%
Ääniä yhteensä 17799
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    3. 3

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    4. 4

      Tältä näyttää uuden Tuntematon sotilas -elokuvan lohduton juliste – katso myös ennen julkaisemattomat kuvat

    5. 5

      Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

    6. 6

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    7. 7

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    8. 8

      Älä kokeile kotona: Huippumallin asu on niin kauhea, että se on jo upea

    9. 9

      Poliisi tehovalvoo mökkiteitä ja kesäpaikkakuntia koko ensi viikon

    10. 10

      7 yleisintä turistihuijausta – älä haksahda tai menetät vähintään rahasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    9. 9

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    10. 10

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    3. 3

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    4. 4

      Tältä näyttää uuden Tuntematon sotilas -elokuvan lohduton juliste – katso myös ennen julkaisemattomat kuvat

    5. 5

      Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

    6. Näytä lisää