Sami, Samuli

Autot

Auringonlaskun ratsastaja

Julkaistu:

Koeajo
Uudessa Ford Mustangissa on säilynyt hyvin Mustangille ominainen autoklassikon fiilis.
”Mustang Sally, guess you better slow your Mustang down”, lauloi Wilson Pickett vuonna 1966, pari vuotta sen jälkeen kuin Ford oli valmistanut ensimmäisen Mustang-mallinsa.

Nyt, vuonna 2015 tuo Mack Ricen alun perin kirjoittama, mutta Wilson Pickettin tunnetuksi tekemä kappale on helpompi laittaa tekniikan kehityksen myötä Mustangissa soimaan kuin 1960-luvulla joko aux-väylää tai bluetoothia apuna käyttäen – vaikka kymmenen kertaa putkeen.


Uusi Mustang on varustettu Fordin viimeisimmällä Sync-infotainmentilla, jonka musiikintoistomahdollisuuksien lisäksi sisältää samat toiminnot, jotka löytyvät esimerkiksi uusista Mondeoista. Mikä on ajaessa kohti auringonlaskua, kun Wilson Pickett pauhaa 12 kaiuttimen Shaker Pro -äänentoistojärjestelmän kautta. Bassopuoli on Mustangissa hoidettu erinomaisesti kuntoon – peräkontista löytyy 8-tuumainen bassoelementti.

Tunnelmaa riittää

Vaikka Mustang on varustettu Fordin viimeisimmällä tekniikalla, autossa on silti osattu säilyttää äärimmäisen hienosti se sama tunnelma, joka automallissa on ollut vuodesta 1964, sen ensimetreiltä saakka.

Fiilis tulee tietysti muotoilusta. Mustang oli ensimmäinen Pony car -luokan edustaja ja sekin jo edellyttää korin muotojen säilyttämistä samanlaisina – siinä on matala kattoprofiili, ”ihanan” pitkä keula, korin takaosassa oleva ohjaamo, taakse laskeutuva fastback-perä ja kolmiosaiset takavalot takakulmissa. Niistä Mustangin edelleen tunnistaa.

Kaksi moottorivaihtoehtoa

Ford tuo uutta Mustangia Eurooppaan kahdella eri moottorivaihtoehdolla. Toinen on luonnollisesti 5-litrainen V8, joka kehittää melkein 418 hevosvoimaa. Toinen moottori on hyvin nykyaikainen 4-sylinterinen 2,3-litrainen Fordin Ecoboost-perheeseen kuuluva mylly, josta revitään irti kaksikanavaisella turboahtimella kiitettävät 314 hevosvoimaa.


Mustang nelisylinterisellä moottorilla? Hah! V8 tuo tietysti Mustangiin oikeaa pauketta ja elämää, sitä tosiräyhäkkyyttä, mutta nelisylinterinenkin tarjoaa Mustangille ripeää kulkua, ja auton saa kyllä halutessaan niillä tehoilla vintattua poikittain mukavaan sladiin, ihan kuivallakin asfaltilla.

 

Siinä on matala kattoprofiili, ”ihanan” pitkä keula, korin takaosassa oleva ohjaamo, taakse laskeutuva fastback-perä ja kolmiosaiset takavalot takakulmissa. Niistä Mustangin edelleen tunnistaa.

Sitä paitsi, ensimmäinen vuonna 1964 valmistettu Mustang käytti 90-hevosvoimaista V4-moottoria. Myöhemmin tuo sama moottori tuli suomalaisille tutuksi muutamilla muutoksilla varustettuna Saabin 95- ja 96-mallien keulalla – kaikki Mustangit eivät siis ole olleet V8-hirmuja. V4:n tarjoamilla tehoilla ja kevyen korin ansiosta Fordin edullinen urheiluauto saavutti 120 mailin eli lähes 200 km/h tuntinopeuden.

Riittävästi heppoja

Mustangin ei siis tarvitse nytkään olla V8-jytky, Ecoboost sopii siihen erinomaisen hyvin. Ecoboostista tulee todennäköisesti virittäjien suosikki, eikä siitä Mustangin kohdalla ole otettu kaikkia reservissä olevia tehoja irti. Uudessa Ford Focus RS -mallissa sama moottori jauhaa 350 hevosvoimaa.

Oli miten oli, 314 hevosvoimaa Mustangissa on vallan mainiosti. Moottori kiertää hienosti, sen voimantuotto on hyvin vapaastihengittävän moottorin oloista, vaikkakin turbon vinkuminen kuuluu merkiksi ylipaineen lyömisestä moottoriin.


Äänimaailma nelisylinterisessä ei ole aivan sellainen kuin Mustangilta odotetaan, mutta sitäkin löytyy, kun kierrättää. Valmistaja ei ainakaan vielä tarjoa autoon enemmän elämöivää sporttiputkistoa.

Loistavaa matkantekoa

Ajossa Mustang on loistava. Pitkä akseliväli ja hyvin tienpintaa lukeva alusta tekee siitä miellyttävän matka-ajossa. Alustan säätö ei myöskään ole perusamerikkalainen, vaan siitä löytyy hyvin napakkuutta.


Ford on käyttänyt Mustangin ajo-ominaisuuksien pohjana uudenlaista apurunkoa ja sen korista on tehty jäykkä. Takana erillinen monivarsituenta pitää huolen pyörien pidosta, jos vaikka autolla erehtyisi hieman räväkämpiin kiihdytyksiin. Etupäässä puolestaan kahdella pallonivelellä varustettu joustintukijärjestelmä pitää huolen tarkkuudesta.

Mustang on tarjolla käsivaihteisena ja automaattina. Koeajettu versio oli ns. hinnat alkaen -malli, manuaalilla. Vaihdekepin liikkeet ovat todella lyhyet, täsmälliset, race-henkiset. Ykkönen on pitkä, joten ripeissä kiihdytyksissä ei heti tarvitse olla survomassa kakkosta sisään.


Käsivaihteella käskettäessä Mustang on koko ajan hienosti kuljettajan hanskassa, tuntee, että autoa ”ajaa” koko ajan. Ohjaustuntuma on miellyttävä, mutta vasteeltaan ja tunnoltaan hyvä. Nämä ovat tärkeitä asioita, ja vaikuttavat siihen, että tunnelma säilyy koko ajan tässä autossa.

Mikä tärkeintä, tunnelmaa Mustangissa riittää!

Ota kantaa

Miltä uusi Mustang näyttää?

Hieno 78% Ihan ok 16% Ei säväytä 6%
Ääniä yhteensä 5903

Ford Mustang 2.3 Ecoboost M6 Fastback


MOOTTORI R4, turbo, 2300 cm³, 231 kW (314 hv)/5600 r/min, 434 Nm/3000 r/min
SUORITUSKYKY 0–100 km/h 5,8 s, huippunopeus 250 km/h
KULUTUS 8,0 l/100 km 95E
CO2-PÄÄSTÖT 179 g/km
VOIMANSIIRTO M6, neliveto
MITAT p 4784, l 1916, k 1381 mm, akseliväli 2720 mm, omamassa 1655 kg, tavaratila 408 l, tankki 59 l
HINTA 55 611 euroa

Kiitämme
  • Säilynyttä Mustang-fiilistä
  • Monipuolisuutta, ajettavuutta
Moitimme
  • Vaisua äänimaailmaa
  • Tavaratilan kuormausaukkoa


TAUSTA
  1. Ford Mustang syntyi vuonna 1964. Se oli ensimmäinen niin sanottu pony car.
  2. Pony carilla tarkoitetaan pitkäkeulaista, lyhyellä takakontilla varustettua autoa, joka on myös suorituskykyinen ja urheilullinen. Pony carin haluttiin olevan edullinen ja näin ollen se tuli olla koottavissa tehtaan massatuotanto-osista.
  3. Mustangista tuli autoluokan suunnannäyttäjä.
  4. Pony car -autojen markkinointi suunnattiin nuorisolle edullisen hintansa vuoksi. Yhdysvalloissa Mustang onkin ollut monen nuoren ensiauto – Suomessa Mustang saanut poikkeuksellisesti elitistisen statuksen.

ENTÄ FORD MUSTANGIN HINTA?

Voi sanoa, että harvoin 55 000 euron auto herättää niin paljon huomiota kuin Mustang!
  1. Mustangista arvaisi, että se on paljon kalliimpi. Automaattivaihteistolla hinta nousee noin 10 000 euroa, mikä johtuu yksinkertaisesti siitä, että vaihteisto nostaa moottorin päästöjä. Kuten sanottu, Mustangia ajaa myös manuaalilla mielikseen.
  2. Jos ja kun Mustangin hintaa vertaa esimerkiksi saksalaisiin, rahalle saa todella paljon vastinetta. Esimerkiksi Mustangin automaattivaihteella, varusteltuna koeajoautossa olleella Custom Packilla jää hinta alle 70 000 euron – silloin Mustangissa on erinomaiset varusteet ilmastoituja istuimia myöten. Vastaava saksalainen kaksiovinen coupé, esimerkiksi BMW 435i, jonka 306 hevosvoimaa ovat suunnilleen Mustangia vastaavat, maksaa kymppitonnin enemmän. Sillä rahalla Bemariin saa vain perusvarusteet, tosin neliveto sisältyy hintaan. Jos Bemariin haluaa enemmän varusteita, hinta karkaa paljon korkeammaksi.
  3. Sen lisäksi että Mustangin hinnalla saa paljon hyviä ominaisuuksia ja paljon hyvää fiilistä, sillä saa myös sellaista näyttävyyttä, johon harva samanhintainen auto pystyy. Tervetuloa Mustang, täytit sinuun kohdistuneet odotukset täysin!

Manu Tuppurainen

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    3. 3

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    4. 4

      Poliisi epäilee: 21-vuotias nainen raiskattiin Torniossa – 26-vuotias mies otettu kiinni

    5. 5

      Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

    6. 6

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      Katsojat hämmästyivät lauantai-illan lottolähetyksestä – sama Jokerin voittorivi näytettiin kahdesti

    10. 10

      Jari-Matti Latvalan ralli päättyi kiroiluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    5. 5

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    8. 8

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    9. 9

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    10. 10

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    8. 8

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    9. 9

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    3. 3

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    4. 4

      Poliisi epäilee: 21-vuotias nainen raiskattiin Torniossa – 26-vuotias mies otettu kiinni

    5. 5

      Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    5. 5

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. Näytä lisää