Leena, Matleena

Autot

Valikko

Autoala hämmästyi Trafin ehdottamista katsastusuudistuksista

Julkaistu:

KATSASTUS
Autoalan keskusliitto ihmettelee liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ehdotuksia katsastustoiminnan uudistamisesta.
Autoalan keskusliitossa hämmästyttiin tänään, kun liikenteen turvallisuusvirasto Trafi käynnisti keskustelun huolto- ja katsastusvelvoitteiden keventämisestä. Trafin tieliikennejohtaja Marko Sillanpää kertoi Ylelle suunnitelmista, joiden mukaan katsastuksen voisi tehdä suoraan huollon yhteydessä ja pakollisen katsastusvälin harventamista harkitaan.

Sillanpää korostaa STT:lle, että kyse on keskustelunavauksesta. Sellaiseksi Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa puheenvuoron tulkitsikin.

– Onkohan oikea tapa, että virkakoneisto heittää julkisuuteen tällaisia pohdintoja ja aiheuttaa aikamoisen keskustelun ilman että niitä on pohdittu ammattipiireissä, Rissa kysyy.

Sillanpään mukaan asia tuli nyt julkisuuteen, koska media siitä kysyi. Hän toteaa, että Suomessa katsastetaan autoja tiheämmin kuin EU-direktiivi vaatii.

– Nyt arvioidaan, onko sille perusteita. Se lisää katsastusten määrää ja aiheuttaa kustannuksia asiakkaille, Sillanpää sanoo.

Kenelle jää katsastuksen valvontavastuu?

EU-direktiivi edellyttää ensimmäistä katsastusta neljä vuotta auton käyttöönoton jälkeen ja sen jälkeen katsastuksia joka toinen vuosi. Suomessa ensimmäinen katsastus on kolmessa vuodessa, seuraava kahden vuoden päästä ja sen jälkeen joka vuosi.

Jos katsastuksen hinta on noin 80 euroa, ei tässä puhuta jättimäisistä kuluttajasäästöistä.

– Jos katsastus sisältyisi huolto-ohjelmaan, se ei tarkoittaisi välttämättä katsastuksen poistumista, vaan siirtymistä erityyppiseen katsastukseen. Jos asia etenee, täytyy selvittää, millainen liikkumavara direktiivissä on, Sillanpää kertoo.

Pekka Rissan mukaan näyttää äkkiseltään epäselvältä, kenen vastuulle jää valvoa, että autot katsastetaan.

– Ei kai tätä sälytetä huollon kautta autoalalle? Minun mielestäni se on viranomaishomma ja kuuluu sille katsastusorganisaatiolle, jota Trafi valvoo.

Rissan mielestä nykyiset katsastusvelvoitteet eivät vie kohtuuttomasti euroja autoilijoilta. Hän sanoo, että huollonlykkäys voi johtaa isompiin ja kalliimpiin remonttitarpeisiin.

– Jos katsastuksen hinta on noin 80 euroa, ei tässä puhuta jättimäisistä kuluttajasäästöistä, Rissa sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    3. 3

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    4. 4

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    5. 5

      Haluatko koleaa kesää pakoon juuri nyt? Uusi matkailutrendi pitää hinnat pilvissä: ”Käsitettä äkkilähtö ei oikeasti ole”

    6. 6

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    7. 7

      Maanjäristyksen jäljet Kosin saarella: ongelmia vedenjakelussa, lentoja peruttu, satama suljettu... ”Vain kaksi uhria on suoranainen ihme”

    8. 8

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    9. 9

      Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

    10. 10

      Marjatta Leppänen täyttää 80 vuotta – kipeät muistot puolisosta: ”Elämäni suurin tragedia oli hetki, jona Jaakko kuoli lavalle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    4. 4

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    5. 5

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    6. 6

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    7. 7

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    8. 8

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    3. 3

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    4. 4

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    5. 5

      Haluatko koleaa kesää pakoon juuri nyt? Uusi matkailutrendi pitää hinnat pilvissä: ”Käsitettä äkkilähtö ei oikeasti ole”

    6. Näytä lisää