Maarit, Reetta, Marketta

Autot

Valikko

Tiedätkö millä renkailla autosi toimitetaan?

Julkaistu:

RENGASVALINTA
Ilta-Sanomien lukija kertoi hankkineensa upouuden Skoda Fabian, mutta pettyneensä sen ensiasennusrenkaiden laatuun. Millä renkailla suosikkiautoja tänä päivänä myydään?
Autonrenkaat ovat kulutustavaraa, kuinkas muuten. Autotehtaat asentavat niitä henkilöautoihin keskimäärin neljä kappaletta auto kohden, mikä tarkoittaa, että jokainen autotehdas ostaa vuositasolla merkittävän määrän renkaita. Suurimmat, kuten Toyota ja Volkswagen, ostavat siis karkealla matematiikalla noin 40 miljoonaa rengasta vuosittain – per valmistaja.

Autotehtaat siis arvatenkin saavat renkaansa halvemmalla kuin tavallinen kuluttaja, samoin niillä on reilusti sananvaltaa siinä millaisia renkaita ne pystyvät tilaamaan.

Tavalliset kadunmiehen automerkit varustetaan useimmissa tapauksissa ihan tavallisilla ja kenen tahansa ostettavissa olevilla rengasmalleilla, mutta erikoisempia urheilu- ja luksusautoja varten tehtaat pystyvät usein tilaamaan omien toiveidensa mukaisia renkaita. Vaikka nämä kumit olisivat pääasialliselta mallimerkinnältään samoja kuin kuluttajille myytävät renkaat, saattaa niiden seoksessa tai runkorakenteessa olla eroja hyllytavaraan nähden.

Yllättäviä eroja

Toki eroja saattaa olla myös tuiki tavallisten arkiautojen rengastuksissa, vaikka niiden kohdalla suurimpia eroja aiheuttavat mitä moninaisemmat asiat. Kysyimme muutamalta kotimaiselta automerkin maahantuojalta, millä renkailla suosikkimalleja toimitetaan.

Rengasvalinnoissa oli yllättäviä eroja.

Renault’n ja Dacian maahantuojana toimivan Bassadone Automotive Nordicin tuotepäällikkö Tuomas Erma kertoo, että Dacian suosikkimalli Sandero toimitetaan tällä hetkellä asiakkaille Goodyearin Efficient Grip -renkailla ja hieman isompi Logan MCV puolestaan Kumhon Ecowing ES01 -kumeilla.

Citroënia maahantuovan Vehon tiedotuspäällikkö Karin Bäcklund sanoo, että tuoretta ajattelua automaailmassa edustavan C4 Cactuksen rengastus on malliversiosta riippuen joko Goodyearin Efficient Grip tai maanmiesten valmistava Michelin Energy Saver.

”Useita sopimuksia”

Volkswagenilta kerrotaan, että tehtaalla on useita rengassopimuksia eri merkkien kanssa ja jokaiseen malliin oma rengasmallinsa – ja jokaiseen malliin vielä useampi hyväksytty rengasmerkki ja -malli.

Rengasmerkkeinä Volkswagen Golfissa käytetään esimerkiksi Continentalin, Bridgestonen ja Dunlopin valmistamia renkaita, ja kulloinkin auton alle päätyvien kumien merkki määräytyy sen mukaan mitä rengasta tehtaalle on saatavana milläkin hetkellä.

Toyota Auto Finlandin tiedottaja Mia Meinander kertoo, että “Toyota käyttää vain kansainvälisiä ja tunnettuja rengasmerkkejä, sellaisia kuten Continental ja Bridgestone”. Kuten Volkswagenilla, myös Toyotalla rengasmerkki riippuu useista asioista, jopa auton tuotantokuukaudesta.

Skodan markkinointi- ja tuotejohtaja Jussi Kostiainen kertoo, että Skoda käyttää ensiasennusrenkaina useita eri rengasmerkkejä

– Rengasmerkkiä ei voi valita vaan autossa on jokin tehtaan valikoimassa olevista renkaista. Ensiasennusrenkaat on valintavaiheessa kaikki testattu ja ne täyttävät vaatimukset ominaisuuksiensa suhteen identtiset vaatimukset. Malleja ei ole erikseen ilmoitettu, tieto on merkkitasolla, Kostiainen toteaa.

Skoda käyttää Fabia-mallissaan peräti viiden eri valmistajan renkaita: Bridgestonea, Dunlopia, Kumhoa, Micheliniä ja halpismerkki Nexeniä. Suurempi, ja yksi Suomen suosituimmista automalleista, Octavia puolestaan toimitetaan asiakkaalle Continentalin, Dunlopin, Hankookin, Michelinin tai Pirellin renkailla.

Kuten muillakin automerkeillä, myös Skodalla lopulliseen rengasmerkkiin vaikuttavat autoon valittu varuste- ja moottorivaihtoehto. Silti myös saman mallin ja version sisällä saattaa auton alle päätyä useampaa eri merkin rengasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    2. 2

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    3. 3

      Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Festivaalijärjestäjä paljastaa sisäpiiritietoa: Näin ihmiset yrittävät salakuljettaa alkoholia festareille – ”Hankalasti löydettävissä”

    6. 6

      Euroopan liigan karsinta HJK-KF Shkendija 20.7.2017

    7. 7

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    8. 8

      Ruotsin prinsessojen ihanat kesätyylit – ken on heistä kaikkein upein?

    9. 9

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    10. 10

      Kuvat leviävät: Kanadalaismies teki etikettimokan tavatessaan kuningatar Elisabetin – kiirehti nopeasti selittelemään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    5. 5

      Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

    6. 6

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    7. 7

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    8. 8

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    9. 9

      Suomalainen Topi työskentelee risteilypäällikkönä loistoristeilijöillä – tällaista työ oikeasti on

    10. 10

      Brittiläinen megayhtye sai ikuisen porttikiellon Kiinaan: Tämä Instagram-kuva johti karuun linjaukseen – fanit järkyttyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    2. 2

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    3. 3

      Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Festivaalijärjestäjä paljastaa sisäpiiritietoa: Näin ihmiset yrittävät salakuljettaa alkoholia festareille – ”Hankalasti löydettävissä”

    6. Näytä lisää