Irma, Irmeli

Autot

Valikko

Liikenneturvan pyöräilyvinkki: Ainakin yksi rengas kannattaa nastoittaa

TALVI
Liukkailla yhdenkin renkaan nastoittaminen auttaa.
Talvirenkaista kannattaa kantaa huolta muidenkin kuin autoilijoiden. Loka-marraskuusta pitkälle kevääseen jatkuva liukkaiden kelien kausi on otettava huomioon myös pyöräilyssä, Liikenneturva muistuttaa.

Pinnan liukkaudesta tai epätasaisuudesta johtuva kaatuminen on tavallisin talvella sattuva pyöräilyonnettomuus. Väyliä liukastaa etenkin nollan tuntumassa sahaava lämpötila ja lumen alla piilevä jääkerros. Myös autojen pitkät jarrutusmatkat risteyksissä voivat lisätä tien liukkautta.

Talvella nastarenkaat lisäävät sekä turvallisuutta että ajomukavuutta myös pyörässä. Nastarenkaat kannattaa vaihtaa alle, kun yölämpötila painuu pakkasen puolelle.

Ainakin eturenkaan olisi hyvä olla nastoitettu, sillä tällöin pyörän ohjaus on vakaampaa. Takana nastarengas lisää pitoa jarrutukseen. Myös karkeakuvioinen tai syväurainen rengas sopii talviajoon, mutta pitoa se antaa lähinnä lumisella tiellä ajettaessa.

Ainakin eturenkaan olisi hyvä olla nastoitettu, sillä tällöin pyörän ohjaus on vakaampaa.

– Tietysti valojen ja heijastimien kunnon merkitys korostuu talven pimeinä kuukausina. Hyvä tapa voisi olla katsastaa valopuoli aina kun tarkistaa renkaiden ilmanpaineet. Talvella täyteen pumpatun renkaan sijasta voi ajaa myös hieman löysemmillä renkailla, jolloin rengas pureutuu paremmin tien pintaan, Liikenneturvan suunnittelija Lena von Knorring ehdottaa.

Liikenneturva kertaa, että liukkailla on oma nopeus tärkeää sovittaa tilanteen vaatimaksi.

– Kun keli vaikuttaa liukkaalta, tulisi äkkinäisiä ajoliikkeitä pyrkiä välttämään. Tiukat liikkeet etenkin vähän kovemmassa vauhdissa voivat viedä pyörän nopeastikin luisuun ja johtaa kaatumiseen. Rauhallisen ajotavan lisäksi myös mahdollisten kantamusten sijoittaminen tasaisesti pyörän molemmille puolille tasoittaa pyörän kulkua, von Knorring kuvailee.
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    3. 3

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    4. 4

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. 6

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    7. 7

      Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

    8. 8

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    9. 9

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    10. 10

      Hollywood-tähti Shia LaBeouf viettää kuukauden Suomessa – kuka vain voi ottaa häneen yhteyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    9. 9

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    3. 3

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    4. 4

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. Näytä lisää