Minja, Miisa

Autot

YLE: Suomalaisten autoja piinaa ongelma Pietarissa – luvallinen pysäköinti on mahdotonta

Julkaistu:

Pysäköinti
Uusi pysäköinninvalvontajärjestelmä ei tunnista suomalaisia rekisterikilpiä.
Yle kertoo, että Pietarin keskustassa syyskuun alusta asti käytössä ollut maksullinen pysäköinti tuottaa ongelmia erityisesti suomalaisautoilijoille.

Pysäköinti perustuu rekisterinumeron ilmoittamiseen, mutta järjestelmä ei hyväksy suomalaista rekisterinumeroa. Käytännössä suomalaisilla ajoneuvoilla ei voi tällä hetkellä pysäköidä laillisesti maksullisiksi muuttuneilla katuosuuksilla.

Ylen mukaan auto voidaan siirtää pois, mikäli maksu lyödään laimin. Lisäksi seuraa 3 000 ruplan eli noin 40 euron rikemaksu. Ensin uusin pysäköintiautomaatteihin siirryttiin Suomen konsulaatin lähistöllä.

– Olemme pyytäneet Pietarin kaupungilta tietoa, miten ulkomaisten ajoneuvojen kuljettajien tulisi menetellä, mutta emme ole saaneet vielä selkeää vastausta ja tilanne on epäselvä, sanoo Suomen pääkonsulin sijainen Mikko Kivikoski kertoo Ylelle.

– Olemme havainneet viime aikoina, että väärin pysäköityjä autoja siirretään aiempaa herkemmin varikkoalueille, Kivikoski sanoo.

Lue lisää pysäköinnin ihmeellisestä maailmasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    6. 6

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    7. 7

      Täällä Isis käy eloonjäämistaistelunsa: ”Kaikki sen voimat kokoontuvat sinne”

    8. 8

      Mikko Koivun Helena-vaimo upeana Suomen juhlakonsertissa Minnesotassa

    9. 9

      Suomalainen ex-huippukiekkoilija avautui elämänsä pelottavista käänteistä – lue pysäyttävä tositarina 11 vuoden takaa

    10. 10

      Suomalaishierojan paljastus NBA-tähtien salatusta elämästä: satoja naisia joka kaupungissa, ikiomat seksiolympialaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    8. 8

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    9. 9

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    10. 10

      Kaksi vaarallista vankikarkuria saatiin kiinni – löytyivät neljän kilometrin päästä vankilasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    6. Näytä lisää