Reija

Autot

”Sakkoraja on aivan liian alhainen” – vesiliirtoriski kasvaa laillisillakin renkailla

Julkaistu:

KELI
Sateinen alkukesä ehti unohtumaan helteisen elokuun viikkoina. Nyt vettä tulee taas – ja samalla kasvaa vesiliirto-onnettomuuksien riski.
Moni kuluneilla kesärenkailla ajava autoilija ajattelee ostavansa uudet kesärenkaat sitten ”ensi keväänä”. Strategia on ymmärrettävä: usein kohtalaisen suuri ja kallis investointi on mielikuvatasolla helppo jättää tuonnemmaksi. Silti uudet kesärenkaat saattaisi olla sekä turvallisinta että usein myös halvinta ostaa juuri nyt.

Syksy on ottanut ensimmäisiä askeleitaan eteläisintä Suomea myöden, ja viikolla on satanut vettä runsaastikin. Vettä kertyy teiden pinnoille, mikä tekee ajamisesta liukasta ja nostaa vesiliirtoriskiä. Upouudella keskivertorenkaalla ajettaessa sama määrä vettä tiellä, joka riittää nostamaan auton 80 km:n tuntinopeudessa vesiliirtoon, riittää jo pelkästään puoliksi kuluneilla renkailla ajettaessa nostamaan auton vesipatjan päälle 60 km:n tuntivauhdissa.

Lain mukaan kesärenkaiden urasyvyyden minimiraja on 1,6 millimetriä. Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikön Matti Morrin mukaan tämä on kuitenkin riittämätön.

– Sakkoraja on aivan liian alhainen. Kesärenkaissa urasyvyyttä olisi hyvä olla vähintään 4 millimetriä, mutta silläkin sadesään vesiliirtokynnys on jo huomattavasti matalampi kuin uudella renkaalla.

Uusien kesärenkaiden hankkiminen syksyllä on muutenkin järkevää myös taloudellisesti. Rengasliikkeet valmistautuvat nyt talvikauteen, joten liikkeissä ei ole jonotusaikaa, ja varastosta pois dumpattavien kesärenkaiden hinnoista voi useimmiten neuvotella hyviä alennuksia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – hupaisa potrettikuva kerää riemua

    2. 2

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    3. 3

      Petteri Orpon vaimon tutkintapyyntö jumissa Andorrassa

    4. 4

      Tinder-treffit keskeytyivät, kun nainen poistui vessaan – pian mies joutui syyttä yöksi putkaan

    5. 5

      Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Trump uhkasi YK:ssa tuhota tarvittaessa koko Pohjois-Korean – ”Rakettimies on suorittamassa itsemurhatehtävää”

    8. 8

      Yllätysratkaisu: Virpi Sarasvuo ei jatka Ylen asiantuntijana

    9. 9

      Erikoiskoirat saivat hälytyksen Lintulan kadonneen nunnan etsintöihin

    10. 10

      Lääkäri kertoo: Oletko aina torjunut päätäit väärin? Näin syöpäläisistä pääsee helposti eroon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    4. 4

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    5. 5

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    8. 8

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – hupaisa potrettikuva kerää riemua

    2. 2

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    3. 3

      Petteri Orpon vaimon tutkintapyyntö jumissa Andorrassa

    4. 4

      Tinder-treffit keskeytyivät, kun nainen poistui vessaan – pian mies joutui syyttä yöksi putkaan

    5. 5

      Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

    6. Näytä lisää