Kaapo, Gabriel

Autot

Valikko

VW:n lippulaiva uudistuu – mutta koska?

PHAETON
Phaetonin 13 vuotta kestänyt historia ei näytä vielä olevan ohitse, mutta uutta lanseerausta pitää odotella.
VW on väläytellyt silloin tällöin kokonaan uutta mallia luksussegmentin ostajille, mutta yhtä lailla siirtänyt uutuuden lanseerausta.

Osa alalla pyörivistä huhuista väittää, että VW saattaa esitellä täysin uuden Phaetonin mahdollisesti vuonna 2018 tai 2019, mutta joidenkin arvioiden mukaan auto saatetaan julkaista vasta ensi vuosikymmenen puolella. Tämä tarkoittaisi että nykyisen Phaeton saavuttaisi lähes 20 vuoden malli-iän ennen täydellistä uudistumistaan.

Volkswagen Phaeton oli yksi Ferdinand Piëchin suuruudenhulluista projekteista – monen muun ohella. Konsernitekniikkaa hyödyntänyt luksusautomallin pohjalevy oli yhteinen muun muassa Bentley Continental GT:n kanssa. Samoin voimanlähteinä on käytetty VW-konsernin ylähyllyn tuotteita, kuten jättikokoisia V10- ja W12-moottoreita.

Phaeton ei ole ollut kovin mainittava myyntimenestys. Alun perin VW ilmoitti että sen tuotantokapasiteetti olisi 20 000 kappaletta vuodessa, mutta neljän ensimmäisen vuoden aikana VW onnistui myymään autoa vain 25 000 – siis yhteensä.

Phaeton on faceliftattu kahdesti, vuosina 2007 ja sekä mallivuodeksi 2011, mutta myynti on jäänyt silti vaatimattomaksi. Viime vuonna konserni myi 4 000 Phaetonia, eikä mallia ole kaupattu esimerkiksi Yhdysvalloissa enää vuoden 2006 jälkeen lainkaan.

Ota kantaa

Näyttääkö Phaeton luksusautolta?

Kyllä 35% Ei 65%
Ääniä yhteensä 4938
  • Volkswagen

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

    6. 6

      Patrik Laine jatkaa pörssikärjessä – nyt kasassa 34 maalia

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

    9. 9

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    10. 10

      Sidney Crosby sikaili taas – teloi vastustajan sormen järkyttävään kuntoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    8. 8

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    9. 9

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    10. 10

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    10. 10

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

    6. Näytä lisää