Teijo

Autot

Valikko

Liikenneministeri suomalaisesta liikennekulttuurista: ”Meillä on vielä parantamisen varaa”

Liikennesäännöt
Liikenneturva tiedotti aiemmin tänään, kuinka joka seitsemäs kerta, kun liikennevalot vaihtuvat, ainakin yksi auto ajaa päin punaisia.
Koulujen alkaessa Liikenneturva pyrkii kiinnittämään huomiota liikenneturvallisuuteen.

Mukana kampanjassa on myös liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.). Berner muistuttaa, että jokainen on rakentamassa suojatiestä turvallista: vanhemmat kasvattamalla lapsiaan, opettajat istuttamalla turvallisen liikennekulttuurin opiskelijoihin. Myös se, että rikkeisiin on matala kynnys puuttua, vaikuttaa liikenneturvallisuuden parantumiseen.

– Jokainen meistä voi huolehtia siitä, että suhtautuu liikenteessä varovaisesti, huolehtii toisistaan ja huolehtii myöskin siitä, että kaikilla olisi riittävän hyvä tila. Pysähdytään aidosti suojatien eteen. Annetaan jalankulkijoille mahdollisuus kulkea ja huolehditaan siitä, että yhdessä luodaan se turvallisuus, josta liikenne muodostuu, Berner sanoo.

Bernerin mukaan suomalaiset pitävät kaiken kaikkiaan melko hyvin liikennesäännöistä kiinni.

– Mutta meillä on koko ajan vielä parantamisen varaa.

Videolla liikenneministeri Berner kertoo, mikä on suomalaisen liikennekulttuurin suurin ongelma.
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    6. 6

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    7. 7

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    8. 8

      Muistatko 80-luvun povipommi Sabrinan? 49-vuotias italialaiskaunotar on yhä häikäisevä ilmestys – fanit ylistävät: ”Mamma mia!”

    9. 9

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    10. 10

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    6. Näytä lisää