Pasi

Autot

Valikko

Tältä näyttää romutettu auto

Julkaistu:

ROMUTUS
Romutuspalkkiokokeilu on vauhdittanut autojen kierrätystä ja uusien autojen myyntiä, Autoalan tiedotuskeskus kertoo.
Keskuksen mukaan henkilöautojen romutustodistuksia kirjoitettiin heinäkuussa 6 434, joka on 22,5 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.

Autoliikkeiltä kerättyjen tietojen mukaan romutuspalkkiokokeilun aikana on tehty 1 130 uuden auton tilausta.

– Ensimmäiset luvut kertovat siitä, että romutuspalkkiokokeilu on otettu erittäin hyvin vastaan ja kannustanut kuluttajia kierrättämään vanhoja romutusikäisiä autoja. Kampanjan tavoitteena on uudistaa iäkästä autokantaamme ja siten parantaa liikenneturvallisuutta sekä säästää ympäristöä, toteaa Trafin tietojohtaja Juha Kenraali.

Kampanja alkoi heinäkuun alussa ja jatkuu vuoden loppuun.

– Autoala arvioi ennen kampanjan alkua, että romutuspalkkio lisää tänä vuonna uusien autojen kauppaa 3 000–5 000 kappaleella. Mikäli romutuspalkkion hyödyntäminen jatkuu vilkkaana, näyttää siltä, että ennuste saattaa jopa ylittyä, sanoo Autotuojien toimitusjohtaja Tero Kallio.

Romutuspalkkiokokeilun aikana auton ostaja saa 1 500 euron alennuksen uudesta autosta, jos ostaja romuttaa yli 10 vuotta vanhan auton ja ostaa tilalle uuden vähäpäästöisen auton.

Valtion osuus romutuspalkkiosta on 1 000 euroa ja autoalan osuus 500 euroa yhtä uutta autoa kohden.
  • auton_romutus

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    4. 4

      Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

    5. 5

      Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

    6. 6

      Pekka Rinteellä painajaismainen finaali – Pittsburgh avausvoittoon

    7. 7

      Kuivashampookikka, jota et ole vielä kokeillut – toimii kuin taika

    8. 8

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    9. 9

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    10. 10

      Pekka Rinteellä hämmentävä finaaliavaus – ”En muista vastaavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    2. 2

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    5. 5

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    8. 8

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    9. 9

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    10. 10

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    4. 4

      Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

    5. 5

      Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

    6. Näytä lisää