Mauno, Maunu

Autot

Helsinkiläinen Petri ei saanut rakentaa rantasaunaa – keksi nokkelan keinon pykälän kiertämiseksi

Julkaistu:

Konstit ovat monet, kun suomalainen haluaa saunoa. Helsinkiläinen Petri Mäenpää ei saanut rakentaa rantasaunaa kesämökilleen. Oli keksittävä jotain ihan muuta...
Peräti 59 saunaa kokoontui lauantaina Etelä-Pohjanmaalle Teuvan sauna-ajoille. Yksi suosituimmista löylyhuoneista oli Jokioisten VPK:n vanha paloauto Esteri.

Esterin omistaa helsinkiläinen Petri Mäenpää. Ajatus erikoisesta saunasta syntyi, kun Mäenpää halusi rakentaa Suomenniemellä sijaitsevalle kesämökilleen saunan.

Ongelmana oli, että rantaan ei saanut rakentaa. Aluksi hän ajatteli rakentaa saunan traktorin peräkärryyn.

– Sitten entinen työkaverini löysi nettihuutokaupasta tällaisen Scanian. Päätin, että ostan tuon, jos se lähtee 5000 eurolla, ja rakennan siihen saunan, Mäenpää kertoi.

(Yllä olevalla videolla Petri Mäenpää kertoo paloautosaunastaan. Lisäksi videolla esitellään muita erikoisia saunoja, jotka kokoontuivat Teuvan sauna-ajoihin.)

Esteri-paloauton hinnaksi tuli 4100 euroa ja arvonlisäverot.

– En tiennyt siinä vaiheessa, voinko rakentaa saunaa, sillä olen nähnyt vain kuvat. Kävi älytön tuuri – sinne sai hyvinkin seitsemän neliön saunan.

Esteri toi omistajalleen uuden ammatin

Esteri on vuoden 1978 Scania. Esterin erikoisuus ovat kääntyvät penkit, saunassa kun voi myös yöpyä. Kiukaaseen ei heitetä vettä, vaan löylyvesi pumpataan sankoruiskulla. Saunasta löytyy tietenkin palokirves, joka toimii naulakkona, ja sammuttimesta on tehty saippua-annostelija.

Esterin myötä Mäenpää sai uuden harrastuksen – ja jopa ammatin.

– Kävi niin, että kun olin ostanut paloauton, soitin Marjaniemen VPK:hon ja pyysin päästä vapaapalokuntaan. Kertoivat, että mukaan pääsisi ilman paloautoakin.

– VPK-harrastuksen myötä sain myös uuden ammatin, ja nykyään huollan työkseni sammuttimia.

Esteri katsastettiin, jotta Marjaniemen VPK-laiset pääsisivät Teuvalle sauna-ajoihin.

– Katsastuksessa vaadittiin, että hälytysvilkut pitää poistaa. Tilalla on nyt keltaiset kumiankat.

Teuvan sauna-ajoihin piti tulla 60 löylyhuonetta, mutta yksi tynnyrisauna paloi edellispäivänä. Lue lisää täältä.

Ota kantaa

Puu- vai sähkösauna?

Puusauna 92% Sähkösauna 8%
Ääniä yhteensä 89533

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    4. 4

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    5. 5

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    6. 6

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    7. 7

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    8. 8

      Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

    9. 9

      Virolahden epäillyt saatiin kiinni – molempia epäillään väkivaltarikoksesta

    10. 10

      Vain elämää -konsertissa väkeviä esityksiä – sähäkkä Laura pyöritti villisti lanteitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    10. 10

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    4. 4

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    5. 5

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    6. Näytä lisää