Kaapo, Gabriel

Autot

Valikko

Fordin raportti paljastaa: Näin autoilun arvioidaan muuttuvan – tämä ikäluokka vaikuttaa nyt suunnitteluun

tulevaisuus
Fordin julkaisemassa vuosittaisessa kestävän kehityksen raportissa korostetaan liikkumisen tärkeimpiä kehityssuuntia.
Raportti tuo esiin esimerkiksi yhtiön pyrkimykset saavuttaa hiilidioksipäästöjen vähennetäminen 30 prosentilla vuoteen 2025 mennessä missä päin maailmaa tahansa valmistettua ajoneuvoa kohden.

Vuodesta 2013 vuoteen 2014 Fordin hiilidioksipäästöt valmistettua ajoneuvoa kohden vähenivät yli 2,4 prosenttia, ja yhtiö on aikataulussa pitempiaikaisen tavoitteensa kanssa.

Fordin tuleviin kehityssuuntiin kohdistuva huomio

Ford paitsi ottaa raportissaan huomioon nykyhetken myös pitää tulevaisuutta silmällä pyrkien visualisoimaan yhtiön tulevaisuuden näiden kehityssuuntien ohjaamana:

• Kaupungistuminen, ruuhka: Maailmassa on nykyään 28 megapolia eli metropolialueita, joissa on yli 10 miljoonaa ihmistä. Määrän odotetaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä 41:een. Arvioitu ajoneuvomäärä ylittää nykyisen infrastruktuurin sietokyvyn.

• Kasvava keskiluokka: The Brookings Institution -ajatushautomon mukaan keskiluokan koko tulee kaksinkertaistumaan maailmalaajuisesti kahdesta miljardista neljään miljardiin vuoteen 2030 mennessä. Monet haluvat hankkia ajoneuvon, mikä luo uusia haasteita.

• Terveyshuolet, ilmanlaatu: Maailman terveysjärjestön mukaan vakavia terveyteen ja ilmanlaatuun liittyviä haasteita tulee esiintymään kehittyvissä maissa tilannetta parantamaan pyrkivistä toimista huolimatta.

• Muuttuvat kuluttaja-asenteet, uuden sukupolven prioriteetit: 1980-luvun ja 2000-luvun alussa syntyneet vaikuttavat siihen, minkälaisia tuotteita koskevia päätöksiä yritykset tekevät.

• Rajoitetut luonnonvarat: Yritykset kohtaavat haasteita löytääkseen innovatiivisia ratkaisuja energian käytön, veden käytön ja raaka-aineiden lisääntyneen kysynnän aiheuttamiin ongelmiin
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    3. 3

      Kokonainen kylä myynnissä Yhdysvalloissa – hintakaan ei päätä huimaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    5. 5

      Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

    6. 6

      Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

    7. 7

      Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

    8. 8

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    9. 9

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    10. 10

      Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    8. 8

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    9. 9

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    10. 10

      Nuori mies teki virheen uutta kotia ostaessaan – seurauksena vuosien painajainen ja 80 000 euron lasku

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    3. 3

      Kokonainen kylä myynnissä Yhdysvalloissa – hintakaan ei päätä huimaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    5. 5

      Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

    6. Näytä lisää