Leena, Matleena

Autot

Valikko

Alfa Romeolta tulossa uutta – hurja huhumylly pyörii!

Julkaistu:

Giulia
Alfa Romeon huhutaan julkaisevan keskiviikkona kokonaan uuden automallin, joka kantaa perinteikästä nimeä Giulia. Huhujen perusteella kyseessä on varsin vakavahenkinen urheilusedan.
Alfa Romeon kauan kohutun uutuuden julkaisu on tänään keskiviikkona Alfa Romeon museossa Aresessa, mutta nyt julkisuuteen on vuotanut jo pieninä annoksina tietoja uutuudesta. Italoautojen ystäville nämä muruset ovat melkoista nannaa, mutta nostavat varmasti kulmakarvoja monessa muussakin pöydässä.

Alfa Romeo Giulian kerrotaan perustuvan tehtaan kokonaan uudelle pohjalevylle nimeltään Giorgio. Italohumoristisesti nimetty pohjakonsepti on joko taka- tai nelivetoinen. Se jättää yllättäen merkittävistä kilpailijoista ainoastaan Audin enää etuvetoiseksi: Jaguarin hiljattain kauppoihin saapunut XE on takavetoinen, Bemarin 3-sarja vielä tukevasti yhtälailla takaveto, samoin Mercedeksen C-sarja sekä eksoottisemmista kilpailijoista myös Cadillac sekä Lexus. Toki kaikkia on saatavana myös nelivetoisena versiona lisämaksusta, niin myös ilmeisesti Alfaa.

Giulia-sarjan ylähyllyltä löytyy myös laite, jonka pitäisi notkauttaa polvia automiesten keskuudessa. Kiukkuisin malli tunnetaan Alfan tyyliin nimellä Quadrifoglio Verde, ja sitä vauhdittaa tämän hetken tietojen perusteella Ferrarin rakentama kolmelitrainen V6-moottori, kahdella turboahtimella ryyditettynä. Maseratin Quattroportesta ja Ghiblistä jo nyt löytyvä moottori mouruaa parhaimmillaan 510 hevosvoiman teholla, mikä laittaa taatusti insinöörit nielaisemaan kerran tai kaksi sekä Stuttgartissa AMG-osastolla että Münchenissä suunnittelusiiven M-osastolla. Giulian perusmalleihin tarjotaan konsernimoottoria, joka perusversiossaan on kaksilitrainen, nelisylinterinen ja turboahdettu bensiiniversio. Myös dieseleitä on luvassa mallistoon.

Alfa Romeon emoyhtiö Fiat Chrysler on panostanut kahdeksan miljardia euroa sporttisen italomerkkinsä nostamiseen paria kertaluokkaa ylemmälle tasolle. Viime vuonna Alfa myi 70 000 autoa, mutta FCA:n ilmoituksen mukaan vuoteen 2018 mennessä myytyjen vuotuinen määrä on nostettava 400 000 autoon.

Ota kantaa

Onko Alfa Romeosta vahvojen saksalaismerkkien kilpailijaksi?

Kyllä 43% Ei 57%
Ääniä yhteensä 8330
  • Alfa Romeo
Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: Annikki Tähden kuolinilmoitus julkaistiin tänään – mukana puhutteleva katkelma iskelmälegendan omasta tulkinnasta

  2. 2

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  3. 3

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  4. 4

    25 vuotta yhdessä olleet Kirsi ja Kurre Westerlund vilpittömänä yleisestä tabuaiheesta – ”Kiusattiin ihan fyysisesti lyömällä”

  5. 5

    Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

  6. 6

    Tästä syystä sääennustekartat helottavat reilusti punaisempana: Helle iskee Suomeen pihtiliikkeellä pohjoisesta ja etelästä

  7. 7

    Kommentti: Puolen vuoden show riitti Trumpin tiedottajalle – presidentin piiri kutistuu päänäytöksen edellä

  8. 8

    Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

  9. 9

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  10. 10

    Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  2. 2

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  3. 3

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  4. 4

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  5. 5

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  6. 6

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  7. 7

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  8. 8

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  9. 9

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  10. 10

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: Annikki Tähden kuolinilmoitus julkaistiin tänään – mukana puhutteleva katkelma iskelmälegendan omasta tulkinnasta

  2. 2

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  3. 3

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  4. 4

    25 vuotta yhdessä olleet Kirsi ja Kurre Westerlund vilpittömänä yleisestä tabuaiheesta – ”Kiusattiin ihan fyysisesti lyömällä”

  5. 5

    Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

  6. Näytä lisää