Minja, Miisa

Autot

Muistatko nämä klassikkoelokuvien autot? – Näin huimin hinnoin niitä on myyty!

Julkaistu: , Päivitetty:

Elokuva-autot
Jotkut esineet voivat nousta esimerkiksi elokuvan myötä huimaan arvoon.
Vuosi 1971 ja auton ratissa Steve McQueen. Elokuva tietysti Le Mans ja autona Ford Gulf GT40. Kumpikaan ei helposti unohdu, Le Mans on ehdottomasti yksi ikonisimmista elokuvista maailmassa – ainakin se on yksi ikonisimmista autoelokuvista.

Ei siis ihme, että Le Mansin yhdestä ”päätähdestä” Fordista on maksettu ennätyssumma, mitä puhutaan elokuvissa esiintyneissä autoista. Missään nimeessä Ford ei ole kallein autosta maksettu hinta. RM Auctionsin huutokaupassa autosta kuitenkin maksettiin 11 miljoonaa dollaria eli noin 10,2 miljoonaa euroa vuonna 2012.

Muitakin hintavia kauppoja löytyy. Toiseksi elokuvissa esiintynyt auto on tuttu vuoden 1965 elokuvasta Redline 7000. Ohjaaja Howard Hawksin ja näyttelijä James Caanin tähdittämässä elokuvassa esiintynyt klassikko Shelby Cobra Daytona Coupe myytiin Yhdysvalloissa peräti 7,685 miljoonan dollarin (7,1 miljoonan euron) hintaan.

Muistatko Riemukuplan? Vuonna 1969 julkaistussa Walt Disneyn Productionsin tuottamassa elokuvassa autopääosan esittäjä on tietysti Volkswagen Kupla. Elokuvan Kupla ei ole kuitenkaan Riemukupla-tuotannon autoista se, josta on maksettu paljon, vaan elokuvassa mukana ollut vuoden 1956 Ferrari 250 GT LWB Berlinetta. Siitä maksettiin vuonna 2012 peräti 6,710 miljoonaa (6,2 milj. euroa) dollaria.

Eikä kalliit elokuva-autot olisi mitään, jos ei joukossa olisi yhtä Batmobilea. Vuosina 1966–68 tuotetussa Batman -tv-sarjassa ja vuoden 1959 ja 1966 Batman-elokuvissa esiintynyt aito Batmobile myytiin pari vuotta sitten 4,620 miljoonan dollarin (4,27 milj. euron) hintaan. Jo itse Batmobilen aihiokin on harvinainen, sillä se on tehty vuoden 1955 Lincoln Futura -konseptiauton pohjalle.

Sophia Loren tähditti vuonna 1956 Roomassa kuvattua elokuvaa La Fortuna di Essere Donna (Lucky to be a woman) -elokuvaa. Elokuvassa esiintynyt Ferrari hinta huutokaupassa oli myös 4,62 miljoonaa dollaria.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    4. 4

      Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

    5. 5

      Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa

    6. 6

      Vimpeli juhlii pesäpallon Suomen mestaruutta!

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    9. 9

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    10. 10

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    11. Näytä lisää

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    8. 8

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    9. 9

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    10. 10

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    4. 4

      Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

    5. 5

      Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa

    6. Näytä lisää