Leevi

Autot

Haaveiletko uudemmasta autosta? 1500 euron porkkanaa väläytettiin taas

Julkaistu:

Autotuojat ry ehdottaa, että autojen romutuspalkkiomallia voitaisiin taas harkita Suomessakin.
Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio ehdottaa, että Suomessa voitaisiin ottaa käyttöön vanhempien autojen romutuspalkkiojärjestelmä. Tällainen järjestelmä on ollut käytössä muun muassa Saksassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa hyvin tuloksin.

- Vaikka romutuspalkkiojärjestelmä olisikin vain tilapäinen ratkaisu Suomen takertelevan autokaupan piristämiseksi, olisi se kuitenkin todellinen win-win –vaihtoehto. Kuluttajat hyötyisivät, autokauppa elpyisi ja sen myötä valtio saisi lisää verotuloja. Sokerina pohjalla suomalaisautojen keskimääräinen päästötaso laskisi lähemmäksi pitkän aikavälin tavoitetta, Kallio summaa.

Autotuojat ry on laskenut, että esimerkiksi vanhoille autoille myönnettävä 1500 euron romutuspalkkio lisäisi uusien henkilöautojen myyntiä noin 5000 kappaleella.

Kallio ennustaa nykyiselle autoverolle edelleen tuntuvaa jatkoaikaa (noin 10 vuotta), joten autoveron pikaisesta muuttumisesta esimerkiksi ehdotetuksi km-pohjaiseksi ei voida odottaa piristysruisketta Suomen autokauppaan. Niinpä suomalaisautojen keski-ikä jatkaa edelleen vanhenemistaan. Kaikkien Suomessa rekisterissä olevien henkilöautojen keski-ikä on lähes 13 vuotta, liikenteessä olevien noin 11 vuotta. Euroopan keskiarvo on noin 8,5 vuotta.

Kallio puhui kuluneella viikolla Vaikuttajien Autoiluakatemian seminaarissa ”Älykäs ja oikeudenmukainen autoilu”.

Ota kantaa

Minkä ikäisenä tavallinen käyttöauto joutaa mielestäsi romutukseen?

5-vuotiaana 6% 6-vuotiaana 1% 7-vuotiaana 1% 8-vuotiaana 1% 9-vuotiaana 1% 10-vuotiaana 10% 11-vuotiaana 1% 12-vuotiaana 4% 13-vuotiaana 2% 14-vuotiaana 3% 15-vuotiaana tai vanhempana 71%
Ääniä yhteensä 10792

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Iskuista epäillään 8 hengen solua, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    2. 2

      Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

    3. 3

      Elke, 44, kuoli Barcelonan terroriteossa – ystävä suree perheenäitiä: ”Hän huolehti aina kahdesta pojastaan”

    4. 4

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. 6

      Porvoolainen Antti kertoo kauhun hetkistään Barcelonassa – ”Pakettiauto osui naiseen, joka lensi ihan kunnolla ilmaan”

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Uutta moottoripyöräjengiä epäillään törkeistä rikoksista – neljä tutkintavankeudessa

    8. 8

      Koulubussi ja henkilöauto kolaroivat Konnevedellä – neljä loukkaantui, kaksi vakavasti

    9. 9

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    10. 10

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Iskuista epäillään 8 hengen solua, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    5. 5

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    8. 8

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: Iskuista epäillään 8 hengen solua, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Iskuista epäillään 8 hengen solua, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    2. 2

      Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

    3. 3

      Elke, 44, kuoli Barcelonan terroriteossa – ystävä suree perheenäitiä: ”Hän huolehti aina kahdesta pojastaan”

    4. 4

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. Näytä lisää