Jarkko, Jere, Jarno

Autot

Valikko

Suomi on autonvalmistajamaa – vai mitä, valtiovalta?

Julkaistu:

Autovero
Vaaleja edeltänyt poliittinen älämölö autoverojen poistosta heti jytkyä seuraavana maanantaina näyttää hiljenneen toistaiseksi.
Olisiko aika miettiä asiaa myös muultakin kuin fiskaaliselta kannalta?

Autoveron poistolupauksia on näkynyt mediassa viime viikkoina yllättävän vähän. Toki osatekijä löytyy käynnissä olevista hallitusneuvotteluista. Se on sitonut puolueiden napamiehet hetkeksi miettimään suurempia asioita kuin 900 miljoonan euron arvoisen autoveropotin keräämistä kansalaisten selkänahasta. Asiaan varmasti palataan myöhemmin.

Autoveron poistoa vastustavien tahojen yhtenä kärkenä oli se, että autoveron poiston hyödyt valuisivat – hieman kommentoijan valveutuneisuusasteesta riippuen – joko autonvalmistajien tai maahantuojien loputtoman syviin taskuihin.

Valtiovarainministeriön virkamiestasolta heiteltiin koepallotyyppisesti ilmaan virheellisiä tietoja Suomeen myytävien autojen muita maita edullisemmista tehdashinnoista. Autojen hintojen annettiin ymmärtää pysyvän lähes tai jopa ennallaan, vaikka vero poistuisikin. Kuka nekin verot olisi sitten maksanut?

Jossain puheenvuoroissa myös käytettiin korttia, jonka mukaan autoveroa ei peritä maissa, joissa on omaa autonvalmistusta. Ranska, Saksa, Iso-Britannia ja Ruotsi ovat tällaisia maita. Tanskassa puolestaan peritään autoveroa, mutta siellä ei olekaan omaa autonvalmistusta. Koska käänteisesti ajateltuna Suomi ei näiden samojen tahojen mukaan ole ainakaan merkittävä autonvalmistajamaa, meillä autoveron periminen on kaiken kaikkiaan sitten ”ihan ok juttu”.

Ilmeisesti näiden puheenvuorojen pitäjät vain eivät muistaneet, että länsirannikolla sijaitsevasta Uudestakaupungista löytyy Valmet Automotiven tehdas, joka valmistaa Mercedes-Benzin A-sarjan henkilöautoja melkoisia määriä (Suomessa valmistettiin viime vuonna 45 000 henkilöautoa).

Edellisen kerran kun tehtaalla oli sarjatuotantomaista autonvalmistusta, se suolsi linjaltaan ulos Porsche Boxstereita ja Caymaneja, sitä ennen hetken Lada Samaraa ja Opel Calibraa. Alun perin tehdas perustettiin valmistamaan – isoilta osin kotimaisilta alihankkijoilta kasatuista osista tehtyjä – Saabeja. Näinä kaikkina vuosina Suomessa on ollut myös yksi maailman korkeimmista autoveroista.

Tänä päivänä, valtiovallan pyristelyistä huolimatta, suomalaisen autokaupan ja autoteollisuuden yhteenlaskettu liikevaihto ylittää 20 miljardin euron rajan. Autoalalla työskentelee suoraan 47 000 henkeä, ja näistä peräti 7 000 työskentelee autonvalmistuksen jossain vaiheessa: joko alihankkijoilla rakentamassa komponentteja tai sitten Uudenkaupungin tehtaan linjastolla ruuvaamassa A-Mersuja vietäväksi ympäri maailman.

Vaikka autoveron säilyttäminen sinänsä ei suoraan näiden 7 000 hengen työpaikkoihin vaikuttaisikaan, niin sen poistaminen saattaisi lisätä myös A-mallin Mercedeksen kysyntää Suomessa. Se tarkoittaisi että Valmet Automotiven tehtaalle pitäisi palkata lisää työvoimaa.

Miten on, päättäjät, kestääkö kantti säilyttää autovero entisellään?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    2. 2

      Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

    3. 3

      Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

    4. 4

      Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

    5. 5

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    6. 6

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    7. 7

      Yllättävä hitti: Kolmen kirjaimen tekniikkalyhenteestä tuli koko kansan suosikki

    8. 8

      Lännen Media: Maakuntavaalit saattavat peruuntua

    9. 9

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    10. 10

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    2. 2

      Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

    3. 3

      Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

    4. 4

      Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

    5. 5

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    6. Näytä lisää