Olga, Oili

Autot

Valikko

Sillat kuntoon kymmenillä miljoonilla euroilla – kilpailukyvyn nimissä

Julkaistu:

SILLAT
Liikennevirasto korjaa, vahvistaa ja uusii siltoja noin 56 miljoonalla eurolla. Osa parannustöistä johtuu asetuksesta, jolla korotettiin raskaan liikenteen kaluston enimmäismittoja ja –massoja.
Vuoden 2013 asetusmuutos nosti ajoneuvojen suurimman sallitun korkeuden 4,4 metriin ja massan 76 tonniin.

Muutoksen tarkoituksena on lisätä Suomen kilpailukykyä sekä vähentää kuljetuskustannuksia ja ympäristöpäästöjä. Liikennevirasto tarkastaa ja huoltaa jatkuvasti valtion tieverkon siltoja, mutta viime vuonna se aloitti asetuksen edellyttämät lisäparannustyöt.

Liikenneviraston tiedotteen mukaan perusväylänpidon määrärahasta siltojen korjaukseen on täksi vuodeksi varattu 46 miljoonaa euroa, minkä lisäksi siltojen kantavuutta parannetaan raskaan liikenteen massat ja mitat –erillishankkeelle korvamerkityllä 10 miljoonalla eurolla.

– Resurssien rajallisuuden vuoksi kunnostettavien kohteiden valinta vaatii priorisointia ja teollisuuden toiveiden kuuntelemista. Uusi asetus on lisännyt myös siltojen painorajoituksia", yksikönpäällikkö Minna Torkkeli kertoo.

Koekuormitus

Siltojen painorajoitustarve määritetään laskelmien ja tarvittaessa koekuormituksien avulla.

Koekuormituksella voidaan arvioida raskaiden kulkuneuvojen siltaan aiheuttamia rasituksia, jotka saattavat ajan mittaan heikentää sillan kantavuutta.

Sillat pääosin kunnossa

Viime vuonna uusittavaksi määrätyn Kriivarin kiviholvisillan koekuormituksella Liikennevirasto ja VTT keräsivät sillan kantavuudesta tietoa, jota voidaan hyödyntää arvioitaessa muiden kiviholvisiltojen kestävyyttä. Samoin koekuormitettiin Hanhisen puupalkkisilta puusiltojen todellisen kantavuuden selvittämiseksi.

– Molemmat sillat hajosivat, mutta positiivista on, että ne olivat kestävämpiä, kuin etukäteen luulimme.

Yleisesti ottaen Suomen siltojen kantavuus on hyvä, sillä kaikista noin 14 600 maantiesillasta painorajoitettuja on vain kolme prosenttia. Torkkelin mukaan valtion hallinnoimien siltojen kantavuudet ovat tiedossa, mutta kunnissa tilanne vaihtelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    6. 6

      Näin purjelaivat jättivät Turun – presidentti Niinistö seurasi Tall Ships Races -paraatia Kultaranta VIII -aluksellaan

    7. 7

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    8. 8

      Kansalaiset toivoivat poliisilta meluratsiaa – tässä on tehovalvonnan saldo

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    7. 7

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    6. Näytä lisää