Signe, Varma

Autot

Ovatko nämä kiinalaisautot kopioita vai kunnioitusta muita autonvalmistajia kohtaan?

Julkaistu:

Autonäyttely
Kiinasta löytyy taitavia automuotoilijoita, mutta toisinaan katsotaan paremmaksi käyttää jo hyviksi havaittua tyyliä.
Shanghain autonäyttelyssä kiinalaisten automerkkien muilta kopioimat muodot eivät olleet pääosassa, mutta niitä löytyi vielä halleista jonkun verran.

Pienemmät paikallisesti tuotantonsa myyvät automerkit, jotka eivät vaivaudu kansainväliseen autonäyttelyyn, harrastavat räikeää kopiointia paljon enemmän.

Nuo harmittomat yrittäjät ovat kuitenkin häviämässä, kun sekä turvallisuus- että päästöstandardit muuttuvat Kiinassa yhtenäisiksi ja tiukemmiksi.

Kiinassa muiden luomien muotojen lainausta ei pidetä kopiointina, vaan sikäläisten mielestä sillä kunnioitetaan toisen taitoja. Ja mikäli linjoihin tehdään edes vähän muutoksia, ei kyseessä ole enää kopiointi ollenkaan.

Siis ei ainakaan oikeuslaitoksen mielestä, kuten Chevrolet totesi taistellessaan Sparkin ulkonäön lähes yksi yhteen lainannutta Chery QQ:ta vastaan.

Toyota puolestaan päätti nostaa kädet pystyyn lukuisten kiinalaiskopioiden edessä ja keskittyi kehittämään uusia entistä parempia automalleja.

Sen takia Land Rover ei aio lähteä taistelemaan Landwind X7:ää vastaan, vaikka uutuus näyttää hämmästyttävän paljon Range Rover Evoquelta.

Jopa voimalinja on samanlainen eli 2,0-litrainen turbo käsivalintaisen tai automaattivaihteiston kera.

Autojen laatu ja viimeistely ovat varmasti aivan eri tasolla, mutta suurin ero on hinnassa, sillä Landwindin maksaa vain vähän yli kolmanneksen siitä mitä Evoque.

Suuri osa tuttuja automalleja muistuttavista kiinalaiskeksinnöistä on syntynyt niin, että yhtiö on valmistanut aiemmin ulkomaalaista automallia ja tuotantolinjat ovat jääneet sille.

Toinen tie ovat yhteistyöt, sillä ulkomaalaisen autonvalmistajan on lyöttäydyttävä kimppaan paikallisen yhtiön kanssa.

Esimerkiksi Beijing Auto (BAIC) valmistaa Mercedes-Benzejä, joten luultavasti BJ80-mallin synnylle on saatu jonkunlainen siunaus Stuttgartista Daimlerin pääkonttorista.

Ota kantaa

Ovatko kiinalaisautot mielestäsi kopioita vai kunnioitusta muita autonvalmistajia kohtaan?

Kyllä ovat kopioita 88% Ei, vaan kunnioitusta 12%
Ääniä yhteensä 11647

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin tuoreet kuvat loksauttivat leukoja – paljastava kuva takaapäin lumosi: ”Täydellinen vartalo”

    2. 2

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    3. 3

      Helsinkiläinen 30-vuotias mies kaivoi lompakostaan 226,05 euroa – entä sinä?

    4. 4

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    5. 5

      Omakotitalosta löytyi palaneen naisen ruumis Mikkelissä

    6. 6

      Onko muovikipposi terveysriski? Eviran asiantuntija kertoo, kauanko sitä on turvallista käyttää

    7. 7

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    8. 8

      Kommentti: Norjasta kuului myös järjen ääntä Johaugin dopingtuomiosta – ”Nyrkinisku naiiviuden naamatauluun”

    9. 9

      Demareilta suorat sanat Jussi Halla-aholle: ”Juuri tähän terrorismilla pyritään”

    10. 10

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    6. 6

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    7. 7

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    8. 8

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    9. 9

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    10. 10

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin tuoreet kuvat loksauttivat leukoja – paljastava kuva takaapäin lumosi: ”Täydellinen vartalo”

    2. 2

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    3. 3

      Helsinkiläinen 30-vuotias mies kaivoi lompakostaan 226,05 euroa – entä sinä?

    4. 4

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    5. 5

      Omakotitalosta löytyi palaneen naisen ruumis Mikkelissä

    6. Näytä lisää