Atso

Autot

Kaikkien aikojen ratsia: Pääsikö kotikaupunkisi sakkorysien Top 20 -listalle?

Julkaistu:

Jättiratsia
Poliisin tehovalvonnassa jäi kiinni ylinopeudesta lähes 3 800 kuljettajaa. Kolme neljästä ylinopeutta ajaneesta napattiin kameravalvonnalla.
Vuorokauden kestänyt nopeusvalvonta päättyi perjantaina aamukuudelta, ja selvästi eniten sakkoja kirjoitettiin pääkaupunkiseudulla.

Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja Dennis Pasterstein sanoo, että alueelliset erot olivat suuria ja pääkaupunkiseutu erottuu muista yhdestä syystä.

– Pääkaupunkiseudulla liikennemäärät ovat selvästi suurempia kuin muualla Suomessa.

Esimerkiksi Kehä 1:n tuntumassa sijaitsevia valvontapisteitä mahtui 20 pahimman sakkorysän listalle kuusi. Niiltä sakot sai yhteensä 388 kuljettajaa. Valvonta näillä pisteillä tapahtui aamulla ja iltapäivällä, jolloin liikenteessä on paljon työmatkalaisia.

Yksittäisistä valvontapisteistä eniten sakkoja kirjoitettiin Helsingin Malmilla Malminkaaren ja Pikkalankadun risteyksessä. Torstaina iltapäivällä kello 14.40 jälkeen reilun puolentoista tunnin valvonnan aikana sakot sai Malmin juna-aseman tuntumasta jopa 149 kuljettajaa.

Jyväskylä nousi kärkikymmenikköön

Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta kymmenen pahimman sakkorysän listalle nousi ainoastaan Jyväskylä, missä kuljettajien turmioksi koituivat erityisesti kaksi valvontapistettä.

Rantaväylällä, eli Ysitiellä kaupungin keskustan tuntumassa, poliisin haaviin jäi varhain torstaiaamuna 118 autoilijaa hiukan alle puolessatoista tunnissa, kun taas esimerkiksi Itä-Suomen poliisin partiot tavoittivat koko vuorokauden aikana yhteensä 114 ylinopeuksiin syyllistynyttä kuljettajaa.

Jyväskylän toinen sakkorysä muodostui Nelostielle Vaajakosken Naissaaren kohdalle. Iltapäivällä kello 15.55 alkaen reilussa kolmessa vartissa sakot napsahti 67 kuljettajalle.

20 listalle mahtui pääkaupunkiseudun ja Jyväskylän lisäksi myös kaksi valvontapistettä Tampereelta ja Porista sekä yksi Lahdesta.

”Erinomainen tulos”

Poliisin tehostettuun nopeusvalvontaa osallistui Pastersteinin mukaan useita satoja poliiseja. Kaikkiaan Pasterstein pitää tehostetun nopeusvalvonnan tulosta erinomaisena, vaikka 3 800 voikin äkkiseltään tuntua varsin suurelta luvulta.

– Valvonnan määrään suhteutettuna luku on pieni. Odotin, että se olisi voinut olla 8 000–10 000. Viesti on tainnut mennä perille autoilijoille. Se on positiivinen juttu, Pasterstein kiittelee.

– Nollaa tietysti toivotaan, mutta siihen pääseminen olisi hyvin epätodennäköistä.

Tehovalvonnan pahimmat sakkorysät

KUNTASIJAINTIAIKALIIKENNESAKKOJA
HelsinkiHelsinki Malminkaari x Pikkalankatu14:40766149
KirkkonummiKirkkonummi Kirkkonummentie ylikulkusilta12:00543131
JyväskyläJyväskylä Vt 9 Rantaväylä 6:401135118
HelsinkiHelsinki Kehä I Malmi L 6:404015100
VantaaVantaa Kehä III x Lahdenväylä itään10:3967890
EspooEspoo Länsiväylä x Karhusaarentie14:19134280
EspooEspoo Kehä I Turunväylä15:55138776
TuusulaTuusula Tuusulanväylä, Fira, E7:57129568
JyväskyläJyväskylä Vt 4 Naissaari E15:5567667
HelsinkiHelsinki Tuusulanväylä x Kehä I8:20204759
HelsinkiHelsinki Tuusulanväylä x Kehä I6:25125752
JyväskyläJyväskylä Vt 4 Puuppola14:0356051
VantaaVantaa Kehä III x Lahdenväylä länteen14:1542751
HelsinkiHelsinki Kehä I x Itä-Pakila L10:15284850
TampereTampere Tesoman valtatie13:4641745
TampereTampere Kalevantie L11:0334042
LahtiLahti Kariniemenkatu 9:4318836
PoriPori Ruosniementie 1713:2842432
PoriPori Jokisatamantie Isosannan koulu P16:0022532
TuusulaTuusula Tuusulanväylä, Fira, P9:0953230

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Lappi täräytti taas pohjat – suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Suomen MM-rallissa!

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    7. 7

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    8. 8

      Junaonnettomuus Barcelonassa – liki 50 loukkaantunut

    9. 9

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    10. 10

      Suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Jyväskylän MM-rallissa – ”Ei täällä p**kele voi ajaa niin hiljaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    10. 10

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Lappi täräytti taas pohjat – suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Suomen MM-rallissa!

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. Näytä lisää